Menolippu Berliiniin

Ensi kevään reissujen suunnittelu alkaa jo olla vauhdissa. Syksyllä tein jo ensimmäisen siirron reissujen shakkilaudalla ja ostin lentolipun Berliiniin.

Majoituskin on jo varattu; nyt pitäisi miettiä mitä matkan aikana olisi kiva tehdä ja nähdä. Ja erityisesti, kuinka tulla takaisin kotiin. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja on joitakin; bussi, juna tai lentokone. Laivamatkustaminen vaatisi siirtymistä Travemünden tai Gdanskin suuntaan.

Tällä hetkellä houkuttelevin vaihtoehto näyttää bussimatkalta Berliini-Varsova-Tallinna ja lopputiristys lautalla Helsinkiin. Sopivan reittiyhteyden yhdistelmällä Varsovassa ehtisi viettää lähes kokonaisen päivän ja Tallinnasta matka jatkuisi aamupäivän lauttayhteydellä.

Kielen osaltakin reissu vaatii ennakovalmistautumista, sillä vuosikymmeniä sitten harjoiteltu kouluranska tuskin on suureksi avuksi tällä retkellä. Muutamia fraaseja saksaksi on ainakin opiskelulistalla, samoin numerot ja ehkä jopa tien kysymistä varten käännökset oikeaan ja vasempaan. Toivottavasti opiskelu tuottaa jonkinmoista tulosta ennen matkan alkua.

Mutkat suoriksi ja Taistelu Itämerestä Vellamossa

Iltapäivän retkeni suuntautui Kotkaan ja merikeskus Vellamoon. Vellamon rakennus on arkkitehtuurillisesti hauska päivänvalossa ja näin talvella, kun hämärä laskeutuu jo varhain, niin rakennus tuntuu saavan aivan uusia ulottuvuuksia valaistuksen ja värien ansiosta.

Vellamo jakaantuu useampaan museoon, Kymenlaakson museossa on juuri avattu Mutkat suoriksi näyttely, jossa on esillä Rantien rakentamisen historiaa. Esineistö ja tarina ovat varsin mielenkiintoisia. Hauskana yksityiskohtana museossa on virtuaalinen ihmeseinä.

Toinen Vellamossa olevista museoista on Suomen merimuseo. Vaihtuvista näyttelyistä aivan huikean hieno on Itämeren taistelu. Tämä näyttely on sekoitus uutta ja vanhaa.

Esineistö sinisessä huoneessa on arkeologisia löytöjä merenpohjasta ja punaisessa huoneessa on taas aikansa valtaapitäneiden kuvia ja tarinoita. Museossa vieraileva saa mukaansa tabletin, johon ladataan itselle sopiva selostuskieli, ja kielivalikoima on runsas. Näyttelyssä on esineiden lähelle sijoitettuja pieniä "älytauluja", joista tabletilla voi imaista lisäinfoa luettavaksi olipa sitten kyseessä erilaisia tykin ammuksia, henkilöiden tarinoita tai vaikka laivan laatikoita ja köysiä.

Tabletista on taatusti iloa niin nuoremmille kävijöille kuin niillekin, jotka eivät välitä kumartua pieniä perinteisiä esineselostuksia lukemaan. Onpa näyttelyssä älytauluihin upotettu jopa videoita tabletilla katsottavaksi. Tämä vaihtuva näyttely on avoinna vielä maaliskuulle 2016 asti.

Tämän päiväisellä retkellä Vellamosta löytyi myös merenkulkuun liittyvä näyttely; matkustamisesta eri vuosikymmenillä ja myös merivartioston toiminnasta. Sisältöä; nähtävää ja sulateltavaa näistä kaikista näyttelyistä olisi useammaksi päiväksi.

Runebergin kotimuseossa Porvoossa

Porvoo on aina yhtä idyllinen ja olikin hauskaa löytää uus-vanha käyntikohde, Runbergin kotimuseo keskellä Porvoota. Runebergin museo on Suomen vanhin kotimuseo, mutta itselleni kyseessä oli aivan ensikertainen vierailu.

Ketunnahkakammari

Keltainen talo puutalokorttelissa kätkee mielenkiintoisia elämän käänteitä ja tarinoita. Tarinoita voi lukea kierroksen ajaksi mukaan annetusta museoesitteestä.

Talon ketunnahkakammarissa J L Runebergin kerrotaan ottaneen vastaan vieraitaan.



Fredrika Runebergilla oli talossa oma huoneensa ketunnahkakammarin läheisyydessä.

Taloa kierrellessä ei voi olla huomaamatta huonekalujen, erityisesti vuoteiden siroutta ja pientä kokoa. Kaunis puusepäntyö sisustuksessa on vahvasti esillä jokaisessa huoneessa.

Museo on suosittu, minulle kerrottiin, että museoon tehdään jopa 20 000 vierailua vuosittain.

Ja museolla on erilaisia kausiopastuksia eri vuodenaikoina, mm. jouluna ja Runebergin syntymäpäivän tienoilla.

Nukkekoteja Aboa Vetus & Ars Nova museossa

Pistäydyin pitkästä aikaa Turussa. Menomatkalla junassa pähkäilin, että ehtisinkö käydä jossakin museossa ennen iltapäivän ohjelmaa Turun yliopistolla. Onneksi Turussa moni nähtävyys on aivan kävelymatkan päässä ja minulle vielä käymätön Aboa Vetus & Ars Nova löytyy Aurajoen varresta, josta olisi muutaman minuutin kävelymatka iltapäivän seuraavaan kohteeseen.

Kierros jäi aavistuksen verran lyhyeksi, mutta ehdin kuitenkin tutustua Lontoon Victoria ja Albert Museosta vierailulla olevaan Nukkekoti-näyttelyyn. Oli häkellyttävän hienoa huomata, miten nukkekodit eri vuosikymmeniltä kertovat aikansa trendeistä ja muutoksentuulista. Niin vaatemuoti kuin tavaroiden tyyli noudattelee aikaansa.

Välikadulta

Ja nuorempia vierailijoita varten museon yhteen kulmaukseen on rakennettu myös leikkipaikka pienine astiastoineen ja huonekaluineen. Nukkekodit näyttäisivät olevan vierailulla Turussa aina huhtikuulle asti.

Nukkekotien jälkeen ehdin aivan pikaisesti kurkistaa myös alakertaan, jossa on perusnäyttelynä kaivauksia Luostarikorttelin alueelta, vanhasta Turusta. Maanalaista korttelia kiertäessä pääsee tutustumaan kyseisen kerroksen ja aikakauden tapahtumiin varsin hauskojen taulujen avustuksella.

Myös täällä, arkeologisten kaivausten viereen on rakennettu niin leikki- kuin lukunurkkauskin.  Aboa Vetus & Ars Nova museosta lähtiessäni oikaisin Välikaudun läpi kohti Tuomiokirkkoa ja Turun yliopistoa. Tunnelmallinen, mukulakivinen katu jatkoi mukavasti keskiaikaista elämystä vielä hetkisen.

Tottelemattomuuskoulussa

Vietin erään harmaan marraskuisen päivän kuunnellen asiaa tekijänoikeuksista ja muista lakikiemuroista.

Iltapäivää kohden uuden asian oppimiskyky alkoi saavuttaa äärirajojaan ja ryhdyin pohtimaan vaihtoehtoisia kotimatkareittejä. Pikaisen googlettelun jälkeen huomasin, että kotimatkan varrella olisi museokorttikohteista Kiasma ja siellä menossa Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu.

Museon kassalla olin vielä aivan tekijänoikeuksien lumoissa ja kyselin mahdollisia lupia kuvata blogia varten museon tiloissa.  Viidenteen kerrokseen ja tottelemattomuuskouluun päätyessäni ryhdyin pohtimaan ristiriitaa, joka sisältyi omaan ajatusrakennelmaani sääntöjen noudattamisesta ja päivän ohjelmaan tekijänoikeuksista ja museossa esillä olevasta tottelemattomuuden ajatuksesta. Tyydyin kuitenkin pysyttelemään sääntöjen noudattamisessa.

Tottelemattomuuskoulu näyttelynä ja asioiden kyseenalaistajana on herkullinen. Ja samalla paljon ajatuksia herättävä, ja se lienee tarkoitus. Näyttely on esillä Kiasmassa tammikuun lopulle ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Maailman ympäri Henri Cartier-Bressonin kuvien mukana

Ateneumissa on vastikää avautunut ranskalaisen Henri Cartier-Bressonin (1908 - 2004) valokuviin perustuva näyttely The Man, the Image & the World.

Museo-oppaan mukaan Cartier-Bressonille matkustaminen ja valokuvaus olivat elämäntapa. Ja sitä koko näyttely huokuu. Ja näyttely vie vieraan mennessään maailmalle. Ympäri maailman. Aikamatkaten eri vuosikymmenillä ja mantereilla.

Näyttely täyttää Ateneumin koko toisen kerroksen. Mustavalkoisten kuvien upeaa tunnelmaa täydentävät hienosti eri huoneiden värisävyt. Egyptissä otetut kuvat ovat saaneet taustakseen keltaisen seinän ja Kiinan kuvia taustoittaa punainen väri seinällä.

Matkakuvia Cartier-Bresson on ottanut monella mantereella; Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Toisiin maihin hän palasi kuvaamaan uudelleen vuosikymmenten jälkeen. Kuvista syntyy hieno tarina, joka kertoo 1900-luvun historiaa.

Näyttelyn hauska yksityiskohta on kuvat valokuvaajasta itsestään eri vuosikymmeniltä ja yhteyksistä; virallisissa dokumenteissa ja vähemmän muodollisissa tilanteissa.

Avojaloin - aikamatka Karjalan kannakselle

Lappeenrannan linnoituksen alue on tuttu monelta aiemmalta reissulta, mutta tällä kertaa oli aikaa pistäytyä myös Etelä-Karjalan taidemuseossa, jossa on tammikuulle 2016 asti näyttely Avojaloin - 10 elämää Karjalan kannaksella.  Museo on lähes keskellä Linnoituksen aluetta, vanhoissa, keltaisissa kasarmirakennuksissa.

Kymmenen todellista henkilöä tarinoineen johdattaa museossa vierailevaa aikamatkalle tutustumaan 1900-luvun alun Karjalan kannakseen. Matkalla oppii ammatteja, joita ei enää ole, perehtyy elämänkohtaloihin, joihin aikakauden tapahtumat vaikuttivat mitä suurimmassa määrin. Paikkakunnista tutuiksi tulevat Uuraan satama, Viipuri ja moni muu seutu.

Itse pidin erityisen mielenkiintoisena  Hugo Simbergin maalauksia ja maalauksiin liittynyttä piikatyttö Hilman tarinaa.

Tarinoihin voi tutustua ennakkoon tai palata museovierailun jälkeen verkkonäyttelyssä, joka löytyy  aikamatkakannakselle.fi osoitteesta. Perusnäyttelyn lisäksi verkkonäyttelyssä on myös tietovisaa, sarjakuvia ja monenlaista muuta mielenkiintoista tehtävää. Taitavasti toteutettu verkkonäyttely muistuttaa uudelleen mieleen nähtyjä tarinoita ja tunnelmia.

Werstaalla Tampereella

Osuuskauppa Meirän kaupungissa.

Silloin kun suunnistus ei ole vahvin urheilulaji, niin on pakko varata hieman ylimääräistä aikaa perille löytämiseen.

Onneksi on Googlen kartat, sillä tälläkin kertaa paikkakuntalaisten kaupunkituntemus ohjasi vain auttavasti kohti Väinö Linnan aukiota ja museo Werstasta.

Perille päästyä paikalla odottikin hieman poikkeuksellinen, tavanomaisia museokierroksiani, perusteellisempi tutustumiskäynti. Opastettuun kierrokseen Werstaalla sisältyi pistäytyminen kolmessa eri perusmuseossa:


Alkuun pistäydyttiin Meirän kaupungissa, jossa sai tutustua muiden muassa osuuskauppaan ja kirjapainoon.

Tekstiiliteollisuusmuseossa kuljettiin läpi Suomen teollistumisen historian ja saatiin käsitys siitä, että Suomessa on teollistumisen jälkeen siirrytty palveluyhteiskunnan kautta itsepalveluyhteiskuntaan.

Kierroksen viimeinen museo oli Höyrykonemuseo, jossa on esillä höyrykoneet, joista aikanaan saatiin Finlaysonin tehtaiden koneisiin liikettä.

Pumpulia Tekstiiliteollisuusmuseossa

Laajan Werstaan alueella olisi ollut monia muitakin mielenkiintoisia kohteita nähtäväksi ja tutustuttavaksi. Ehkä joihinkin niistä ehdin tutustua jollakin seuraavalla reissulla.

Yksi Werstaan erikoisuuksista ei vaadi paikanpäällä käyntiä, vaan museokierroksen voi tehdä myös virtuaalisesti. Werstaan sivuilta, kohdasta näyttelyt, löytyy myös erilaisia verkkomuseokierroksia.

Helsinki Noir -näyttelyssä pääsee pohtimaan mysteeriä

Yritin noin viikko sitten tiistaina päästä katsomaan Helsinki Noir -näyttelyä, mutta se jäi vain yritykseksi, sillä museon ovet olivat säpissä. Onneksi uusi yritys tällä viikolla onnistui paremmin; keskiviikkona pääsin tutustumaan näyttelyyn.

Kolmeen museon eri kerrokseen sijoittuva tarina on kiehtova. Museolipun tai -tarran lisäksi näyttelyyn tutustuja saa mukaansa vihkosen, jossa on kolmella kielellä mysteeriä taustoittava tarina. Vihkonen kannattaa lukaista, tai ainakin vilkuilla ensimmäisiä sivuja ennen kuin neljännessä kerroksessa aloittaa näyttelyyn tutustumisen kulkemalla raskaiden verhojen taakse, josta matka alkaa.

Näyttelyyn kootut taulut ja veistokset kuin myös muut esineet johdattavat vieraan sotien väliselle aikakaudelle, noin 1920 tai 1930-luvulle. Tai ehkä aikakauden käsite on vain oma tulkintani näkemistäni tauluista ja rekvisiitasta. Joka tapauksessa kierroksen jälkeen on olo kuin olisi käynyt vähintäänkin elokuvissa, niin elämyksellinen näyttely on.

Jälleen kerran museo yllättää, mysteerinäyttelyn viimeinen huone on taidokkaati piilotettu, niin että se osalta kävijöistä saattaa jäädä huomaamatta.

Dekkareista ja taiteesta kiinnostuneelle todella mielenkiintoinen näyttely tutustuttavaksi.

Gladiaattoreita ihmettelemässä Espoossa

Tällä kertaa ei ollut edes tarkoitus mennä museoon, ja museosta kuitenkin itseni löysin.

Kylläpä on hilpeää tämän museokortin vaikutus. Nyt voi museoon piipahtaa ilman syytä. Ja aivan suunnittelematta, tietämättä ennakkoon erikoisnäyttelyistä.

Kattofragmentti Colosseumista

Ja Espoon kaupunginmuseossa kannattaa nyt pistäytyä, varsinkin jos on kiinnostunut gladiaattoreista, Colosseumista tai muinaisesta Roomasta. Museoon oon koottu runsain mitoin tarinaa gladiaattoreista, Colosseumin rakentamisesta ja gladiaattoritaisteluista.

Vähintään yhtä mielenkiintoisia ovat näyttelyssä esillä olevat gladiaattoreiden varusteet.

Toiminnallisuuttakin näyttelyssä on tarjolla; voi tilata erilaisia teemaopastuksia tai osallistua työpajaan Leipää ja sirkushuveja -työpajatilassa tai vaikka tavata gladiaattorin.

Aikaa visiitille kannattaa varata ainakin tunti. Itselläni hätäinen puolen tunnin kierros jäi niin vaillinaiseksi, että täytynee yrittää ehtiä uudelleen katsomaan videoita ja muuta aineistoa, johon tutustuminen jäi pintapuoliseksi.

Näyttely on onneksi avoinna maaliskuulle 2016 asti. Ja aiheeseen voi perehtyä myös antiikin maailmasta kertovilla luennoilla syksyn aikana.

Gallen-Kallelan museossa

Joskus museokäynti on hyvä sijoittaa keskelle kiireistä päivää. Kun kahden tapaamisen välissä on reilun lounastauon väli ja tapaamiset Espoossa, niin luontevaksi museokäyntipaikaksi valikoituu Gallen-Kallelan  ateljeelinna Tarvaspäässä.

Hieman sokkeloinen reitti Kehä I:ltä kohti Tarvaspäätä on jo syksyn keltaamien lehtipuiden varjostama.

Ensimmäistä kertaa museoon tulevalle kävely parkkipaikalta johdattaa taas ajassa taaksepäin. Museon pihalla vasemmalla on pitsihuvilassa oleva kahvila ja oikealla itse ateljeelinna.

Museota lähestyessä ensimmäinen nykyaikaan viittaava kyltti on opaste kuunnella museoon liittyviä tarinoita verkossa osoitteessa tarinasoitin.fi/gkm . Sopivan mittaisia tarinoita voi kuunnella omalla älypuhelimella museota kierrellessään tai voi palata myöhemin uudelleen museon tunnelmaan.

Itse museo ja mobiililaitteella kuunnellut tarinat loivat hauskan elämyksen. Vaikka kiltisti lueskelinkin taulujen selostuksia, niin tällainen taskuunlaitettava opastus, jota voi myöhemminkin kuunnella netistä, on verraton.

Pohjakerroksessa olevien klassikkoteosten lisäksi museon tornissa on osallistava installaatioteos, jossa kävijät voivat lapuille kirjoittaa mistä haaveilivat, kun olivat 11-vuotiaita. Lapuista on koottu teos tornihuoneeseen.

Jos museokäynnin jälkeen pistäytyy museokahvilassa, saa suussa sulavien herkkujen lisäksi hienon maisemaelämyksen merelle. Varsin elämyksellinen lounastauko Espoossa.

Pärnusta Tallinnaan

Aamupäivä Pärnussa oli onneksi sateeton, sillä suunnitelmissa oli kävellä hotellilta linja-autoasemalle, nauttia puistomaisemista ja pistäytyä kahvilla ennen kotimatkan alkua. Monet pikkukahvilat tekevätkin Pärnusta tavattoman viehättävän kaupungin.

Paluu Pärnusta Tallinnaan Lux Expressin kyydissä oli vähintään yhtä jouheva kuin maanantain menomatkakin.

Tallinnassa tuli kokeiltua paikallisliikennettäkin, kun hyppäsin Tallinnan Bussijaamilta lähteneeseen raitiovaunuun numero 2, joka suuntasi Koplin ja sataman tienoille.

Lipun osto kuljettalta on aina yhtä jännittävää, ensi kertalaiselle jopa seikkailu. Itse jo kokeneena, ainakin kaksi aiempaa raitiovaunumatkaa takana, matkailijana sain neuvoa muita turisteja.

Pyörällä ympäri Pärnua

Kokonainen lomapäivä aukeni Pärnussa puolipilvisenä. Aamiaisella ehti vielä pohtia edellisenä iltana löytyneitä pyöränvuokrausesitteitä. Aamiainen olikin yllättävän monipuolinen, varsinkin kun huoneenhinta oli erityisen kohtuullinen.

Aamiaisen aikana tilattu pyörä saapui hotellille sovittuun aikaan ja mikä hämmästyttävintä: koko päivän vuokra pyörälle oli 8,5€ ja kuljetuksesta sekä illalla pyörän noudosta veloitus oli vain yksi euro. Ja ohjeistuksena oli, ettei merivedessä eikä hiekalla sopinu pyöräillä.

Lähes autiolla hiekkarannalla

Päivän pyöräretki oli aivan puhtaasti randomsuunnistusta. Ensimmäiseksi kulku oli rannan suuntaisesti. Matkalla vastaan tuli Estonia onnettomuuden muistomerkki ja pian sen jälkeen alkoivatkin Pärnun hiekkarannat. Ja koska pyörällä oli kielletty menemästä hiekalle, niin retkeä oli jatkettava välillä jalkaisin.

Rantaniitty

Upea, pitkä hiekkaranta toi mieleen Italian Adrianmeren rannat vuosien takaa. Ainoa ero, näin syyskuussa, oli, ettei rannalla ollut juurikaan ketään. Ja kahvila, Rannakohvik, näytti olevan kiinni.

Aivan hiekkarannan toisessa päässä alkoi rantaniitty, joka on luonnonsuojelualue. Alueella toimiin "Urbancows"-hanke, Hankkeella on tarkoitus parantaa luonnonsuojelualueen tilaa.

Pyöräretki jatkui puistojen halki kohti Pärnun keskustaa. Muutama pysähdys kirkoissa, niin ortodoksisissa kuin luterilaisessakin. Nähtävyyksiin tutustumisien jälkeen olikin aika käydä kahvilla pienessä, sivukadun kahvilassa.

Pärnua halkova joki

Kahvitauko antoi sopivasti lisää virtaa pyöräilyyn; vuorossa oli joenvarteen tutustuminen. Pärnussa on joen molemmilla rannoilla leveät pyörätiet. Ilman karttaakin retkeily onnistui hyvin, sillä pyörätien varrella on siellä täällä karttoja opastamassa tällaisia randomretkeilijöitä. Osoittautui, että kahden sillan välinen matka yhteen suuntaan oli noin 4 kilometriä, mikä hieman polveilevassa maastossa oli aivan sopiva lounasnälkää herättelevä ponnistus.

Kevyt keittolounas ei juurikaan keventänyt kukkaroa, mutta oli sitäkin maittavampi Georg-nimisessä kahvilassa aivan Pärnun keskustassa.

Kuppi kahvia vai
kerä lankaa?

Hieman shoppailuakin mahtui matkaan, Pärnun keskustasta löytyi vinkeä
kahvilan ja lankakaupan yhdistelmä, jossa oli kattolamppuihin itsetehdyt, kudotut varjostimet. Harmillista, etten ällistykseltäni ymmärtänyt pyytää ohjeita, ainoastaan luvan kuvata jännittävää käsityötä.

Mökkejä Aleksandrin vierasmajan takana.

Iltapäivän retki tois puol jokkee - Rääman kaupunginosaan oli osin  Tapion matkassa Pärnuun
-matkaoppaan innoittamaa.

Ja Räämassa erityisesti houkutti nähdä miltä näyttää jo 1920-luvulla alkunsa saanut krouvi, jonka matkaoppaan kirjoittaja mainitsee kunnioittavan isoisän perinteitä.

Aleksandri pubin yhteydessä on vierasmaja ja myös muutamia mökkejä aivan kaupunkialueella. Itse krouvi näyttää olevan motoristien suosima; keskelle pöytääkin oli nostettu hienolta näyttävä Royal Enfieldin pyörä. Krouvin kaikki seinät on päällystetty erilaisilla rekisterikilvillä, lasinalusilla ja katto on vuorattu t-paidoilla, joista monesta tunnisti suomalaisten moottoripyöräkerhojen nimiä.

Ilta Pärnussa

Vaillinainen oma kielitaito johti taas hauskaan suunnitelmien muutokseen. Koska oman majapaikan illallisravintola siis sulki oviaan siinä vaiheessa, kun luulin niiden vasta avautuvan, oli ruokaa lähdettävä etsimään kauempaa.

Onneksi oman majapaikan henkilökunta oli niin ymmärtäväistä, että vinkkasivat naapurissa, noin 150 metrin päässä olevan, toimivasta Bumerangi-ravintolasta. Sateen riepotellessa kaupunkia ei olisi ollut suurempaa hinkua etsiskellä ruokapaikkaa yhtään kauempaa kuin aivan välttämättä oli pakko.

Ulospäin, kerrostalon alakerrassa oleva, paikka näytti enemmän baarilta tai pubilta, mutta sisään astuttua selvisi, että aivan kohtuullisen pitkä ruokalistakin löytyi.

Bumerangin ruokalistalla oli mitä jännittävämpiä ruokalajeja krokotiilistä strutseihin, mutta tyydyin kotoisan tuttuun lohi-katkarapupastaan, joka oli sekä maittavaa että riittävän suuri taltuttamiseen päivän aikana syntyneen nälän.

Kohti etelää - määränpäänä Pärnu

Reissu Pärnuun alkoi vuodenaikaan nähden yllättävän lämpimässä säässä. Raitiovaunut eivät jostain syystä kulkeneetkaan Katajanokalle, vaan reippailin Helsingin yliopiston metroasemalta laivaterminaalin ja olin varsin lämpimissäni reppuineni ja lämpimine varusteineni.

Laivamatka sujui jouhevasti. Taksimatka Tallinnan Bussijaamille oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen, kun innostuin jututtamaan kuskia.

Sain perustietopläjäyksen tämän hetkisestä minimipalkasta, joka saamani tiedon mukaan on jopa alle 420€/kuukaudessa. Vuokrataso taas, joka suomalaisen tuloihin tottuneelta tuntuu edulliselta, onkin kovin korkea suhteessa paikalliseen tulotasoon.

Tallinnan Bussijaamilta matka jatkui Lux Expressin bussilla Pärnuun. Matkan aikana alkoi tihuttaa vettä, mutta heikentyvä sää ei näyttänyt haittaavan henkilöautoilijoita, joista eräät tekivät varsin uhkarohkeannäköisiä ohituksia. Mitä lähemmäs Pärnua päästiin sen reippaammaksi sade kävi.

Pärnun Bussijaamilta oli suosiolla otettava taksi, sillä majapaikkaan Pärnu Jahtklubi Kulalistemajalle oli kuitenkin joltisenkin verran käveltävää. Taksikyyti oli varsin reipasta eikä matkaan mennyt hujausta enempää aikaa.

Majapaikassa huone oli aivan ennakkokäsityksen ja kuvien mukainen.

Huolella kunnostettu,retrohenkinen bussi Tallinnan Bussijaamin edessä,
Bussin reitti lienee joskus ollut Tallinna-Leningrad

Ilmatorjuntamuseossa

Päivän viimeinen museokäyntini Tuusulassa oli Ilmatorjuntamuseoon. Museoalueella on kaksi isoa hallia; Tuusula-halli ja Helsinki-halli. Lisäksi alueella on Kapteenin puustelli, jossa on esillä sotilasperinnettä.

Tuusula-hallissa on nähtävillä erittäin mielenkiintoinen Bell P-39 Airacobra-hävittäjä, joka on koottu
aidoista, mm. kannakselta löytyneistä osista.  Koneesta kertovassa infotaulusta löytyy mm. tietoja, että kone on yksipaikkainen ja yksi moottorinen hävittäjä ja hävittäjäpommittaja. Koneita valmistettiin aikanaan yli 9500 kapppaletta. Neuvostoliittoon näistä koneista päätyi yli 3200 kappaletta lend-lease ohjelmassa.

Helsinki-hallissa on runsaasti mitä erilaisimpia ilmatorjuntaan liittyviä välineitä aina ilmatorjuntapanssarivaunuista erilaisiin tutkiin ja kiikareihin asti.

Ilmatorjuntamuseolla on todella runsaasti esineistöä eri vuosikymmeniltä ja aikaa vierailuun olisikin hyvä varata runsaasti. Oma vierailuni jäi harmittavan lyhyeksi; toivottavasti jonain päivänä ehdin paremmin perehtymään museeon uudelleen.

Lottamuseossa

Lottamuseo Tuusulanjärven tuntumassa

Tuusulan Rantatiellä toiseksi museokohteeksi osui Lottamuseo.

Lähes kaksi vuosikymmentä toiminut erikoismuseon esineistö ja näyttelyt kertovat lottien historiasta ja Lotta Svärd -järjestön toiminnasta.

Museo on keskellä rauhallista omakotitaloaluetta, lähes järven rannalla.

Aikasiirtymä Halosenniemeltä Lottien museoon  vei vain hetken, sillä Lotta Svärd -järjestö perustettiin 1920-luvulla.

Museon toisen kerroksen näyttelytilassa on runsain mitoin niin esineitä kuin kuvia ja tarinoita lottien toiminnasta ja historiasta. Nykyaikaa seuraten osan tarinoista voi nähdä videoina, kosketusnäytöiltä tai aivan perinteisesti lasivitriineistä. Näyttely koostaa mielenkiintoisesti läpileikkauksen tuon ajan historiasta ja valtakunnan kohtalosta.

Nykyaikaa on myös museon alakerrassa; museomyymälässä kuin kanttiinissa. Mutta ompa mahdollisuus aikamatkaankin hankkimalla muistoesineitä  kotiinviemisiksi.

Lottamuseon hämähäkinseittiportti

Halosenniemen taiteilijakodissa

Jokin aika sitten televisiossa esitettiin Timo Koivusalon ohjaama Sibelius-elokuva. Liekö ollut elokuvan vaikutusta vai muita sattumia, mutta päädyin viikolla ajelemaan Tuusulaa kohti ajatuksella pistäytyä muutamassa museossa.

Ensimmäisen pysähdys onnistui taiteilija Pekka Halosen ateljeekotimuseossa, Halosenniemellä. Kuvamaailma ja museon jyhkeät puitteet kuljettivat mielenmaailman keskelle historiamme perusteita. Rakennuksen sokkeloisuus ja natisevat lautalattiat vain lisäsivät tunnelmaa.

Ateljeekotimuseolta palatessani kohti parkkipaikkaa, huomasin, polun oikealla puolella, aivan kuin metsässä olisi häämöttänyt sateenvarjoja.

Ja tottakai, oli aivan pakko tehdä mutka matkaan ja mennä katsomaan oliko näköhavaintoni oikea.

Olihan se. Keskellä metsikköä oli kuvataitelija Tero Annanollin yhteisötaideteos Sateenvarjojen leikki 2015.

Huikaisevan hauska näky veti magneetin lailla puoleensa. Värikkäiden sateenvarjojen leikki jo syksyyn kääntyvän luonnon keskellä oli oiva väripilkku, joka johdatti tutustumaan vielä edelleen Halosenniemen puutarhaan. Ilman sateenvarjoja olisin kiirehtinyt seuraavaan kohteeseen ja elämys olisi jäänyt vaillinaiseksi.

Pyhän Teresan hurmio Amos Anderssonin museossa

Monen yhteensattuman kautta päädyin Amos Anderssonin taidemuseoon, missä en ollutkaan käynyt ikiaikoihin. Museossa on parhaillaan Pyhän Teresan hurmio -näyttely.

Näyttelyn esitteessä kerrotaan näyttelyn synnystä ja taiteilijoiden valinnasta. Nappasin museon kassalta esitteen mukaani, lukematta sitä. Ainoa mitä alkuun tutkailin tarkemmin oli kerrosopas, ja suuntasin hissillä 6. kerrokseen, tai itseasiassa 5:een, josta seuraava puolikas ja kokonainen kerros oli saavutettavissa portaita kavuten.  Ylimmässä kerroksessa on auditoriomainen tila, jossa on tulevina viikkoina mahdollista käydä kuulemassa näyttelyyn kuuluvaa luentosarjaa.

Puolikerrosta alempana on Kappeli esineineen sekä näyttelyn ehkä jännittävin tila, nicosfääri. Tila saattaa kiireiseltä kävijältä jäädä huomaamatta, sillä huomaamaton, tilaan ohjaava kyltti on kuin olemassa oloaan anteeksipyydellen oven pielessä. Ja ovi on tiukasti kiinni. Kun oven aukaisee, tulee pimeään tilaan, jossa mielikuvitus saa taatusti jalat alleen.

Seuraava kerros alemmas ja tarjolla oli Peruskokoelman tauluja ja valokuvia. Teresan hurmio taas jatkuu pohjakerroksessa. Nicosfäärin jälkeen mieleeni pullahti, ei niinkään hurmioituneita tai hurmioon liittyviä mielikuvia, kun kiertelin katsomassa alimman kerroksen tauluja ja teoksia, vaan ennemminkin mielleyhtymät sivusivat kaikkia näkemiäni kauhuelokuvia ja niiden tunnelmia. Tummasävyisissä tauluissa, ja tällä en tarkoita vain taulujen värimaailmaa, on jotain todella raskassoutuista.

Jäin miettimään, että tätäkö toivoin Ateneumin Tarujen kansat näyttelyssä, kun pohdin miltä rinnalla näyttäisi nykytaide.

Pyhän Teresan hurmio - näyttelyyn voi käydä tutustumassa lokakuun loppupuolelle saakka.

Iltapäivä Rikosmuseossa

Jokin viikko sitten näin Twitterissä maininnan Poliisin päivästä ja mahdollisuudesta päästä tutustumaan Keskusrikospoliisin tiloissa olevaan Rikosmuseoon. Laitoin merkinnän kalenteriini, enkä ajatellut asiaa kummemmin, ennenkuin oli aika lähteä Vantaalle, Jokiniemenkujaa kohti.

Asiaa olisi kannattanut pohtia tarkemmin ja lähteä huomattavasti aikaisemmin liikkeelle. Kun sain autoni KRP:n parkkipaikalle puolenpäivän aikoihin ja huomasin rakennuksen edessä kiemurtelevan jonon, olin aivan ällistynyt.

Jonossa arvuuteltiin jonotusaikaa; hurjimmat veikkaukset olivat kahden tunnin pintaan. Ja ne olivat realistisimmat. Onneksi oli kohtuullisen miellyttävä sää jonottaa, toisin kuin esimerkiksi eräänä keväisenä päivänä, jolloin Tallinnan Lennusadamassa jonotin 1,5 tuntia Titanic-näyttelyyn ja räntää tuli vaakasuoraan. Lisäksi Jokiniemessä museon isännät pitivät huolta museoon pyrkijöistä, sillä jossain vaiheessa jonottelua meille tarjottiin myös vettä virkistykseksi.

Museoon pääsyä odotellessa oli nähtävillä kaikenlaista hauskuutta, vinkeimmät olivat aidonnäköiset poliisin miniatyyrihaalarit, joita tenavat saattoivat sovittaa ylleen.

Linnanmäkitunnelmaa oli taas tarjolla akselinsa ympäri pyörähtävässä poliisiautossa, johon siihenkin oli jonoa kaiken aikaa.

Itse museokäynti alkoi turvatarkastuksella, joka loi oman veikeän säväyksen vierailuun. Jonottelu jatkui vielä sisätiloissakin, mutta samalla oli nähtävissä "taidenäyttely"; käytävän toisella  seinällä oli esimerkkejä paljastetuista taideväärennyksistä ja toisella kuvia menneistä tutkimuksista.

Museon esineistö oli, omassa lajissaan, erittäin mielenkiintoista. Lisäselityksineen ja paikalla olleiden poliisin edustajien kertomusten avulla hahmottui yksittäisten tapausten kulku, mutta myös kulttuurihistoriallinen ja yhteiskunnallinen kehityksen kaari 1800-luvulta nykypäivään. Tavattoman hieno museo ja erittäin myönteistä saada mahdollisuus tutustua paikkaan.

Museokäynnin lisäbonuksena oli KRP:n auditoriossa kuultu napakka luento Rikostiedustelusta. Koko iltapäivä muodostui mielenkiintoisten uusien asioiden oppimiseksi.

Fiilistelyilta Kuubasta

Lueskelin viime viikolla Lomalinjan uutiskirjettä ja innostuin ilmoittautumaan Kuuba-iltaan, jossa Folke West olisi kertomassa Kuubasta. En ole koskaan käynyt karibialla, Kuubasta puhumattakaan, joten nyt on mahdollisuus kuulla ja oppia uutta. Odotukset illalle ovat siis korkealla.

Folke Westin hauska kuvakimara Kuubasta ja eläväiset tarinat maan historiasta ja nykypäivästä veivät Balderin salissa istuneen kuulijan vauhdilla uusiin tunnelmiin.  Erityisesti vanhat autot olivat värikylläisissä kuvissa aivan uskomattoman hienoja. Westin mukaan yleinen kulkuneuvo on myös hevosen vetämät rattaat. Kaiken kaikkiaan illan aikana kuullut kertomukset maasta ja erilaisista sattumuksista olivat kuin leiritulilla kerrottuja, mieleenpainuvia elämyksiä.

Westin esittämän kuvakimaran johdattamana  ajatukset lähtivät  kuin siivillä vuosien takaiseen matkakohteeseen, Egyptiin, Niilin varrelle. Tuolloin, maahan tullessa, näytti että aaseja ja hevosia käytettiin kuormajuhtina. Ja niitä oli runsaasti. Kuinka nopeasti sitä tottuikaan uuteen maisemaan. Muutaman päivän kuluttua kaupunkikuvasta ei erottanut mitään poikkeavaa; kaikki kulkupelit olivat silmissäni arkipäivää.

Jäin miettimään mahtaisinko, jos joskus pääsisin matkaan Kuubaan tai ylipäätään Karibialle, solahtaa arkeen ja maisemaan yhtä sujuvasti. Vai jäisinkö turistin rooliin vangiksi, hieman ulkopuoliseksi, ihmettelemään ja tutkailemaan omasta arjestani eroavia asioita.

Matkakuume joka tapauksessa tuntui taas nousevan.

Tarujen kansat Ateneumissa

Ensimmäinen museokortilla tehty museokäynti osui tuttuun Ateneumiin. Museossa on vielä noin kuukauden ajan nähtävillä Tarujen kansat -näyttely, johon on koottu norjalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden töitä 1800- ja 1900-lukujen taitteesta.

Tuon ajan taide on saanut, museoesitteen mukaan, pontimensa oman aikansa murroskaudesta; kaupungistumisesta ja teollistumisesta. Eri saleissa voi löytää erilaisiin murroskausiin pohdittavaa. Onpa sitten kyse lapsen kasvusta puberteetin kautta aikuiseksi taikka luonnon ja myyttien vaikutuksesta yhteisöön ja runouteen.

Sali, johon oli kerätty taiteilijoiden omakuvia, tuon ajan selfieitä, herätti pohdintoja vaikuttamisesta silloin ja nyt. Jos tuolloin ei tavoitteenakaan ollut tarkka piirteiden jäljentäminen kankaalle, vaan mielikuvan luominen taiteilijan sisäisestä voimasta, niin olemmeko ottaneet askeleen kehityksessä taaksepäin noista ajoista. Nykyisin, kaikkien kansalaisten ottamien ja julkaisemien omakuvien määrä ja sisältö, varsinkin  erilaisissa some-kanavissa, antaa enemmän päiväperhomaisen liihoittelun tunteen. Tai ehkä tälle ajalle ominainen kepeys on vastapainoa voimakkaalle yhteiskunnan muutokselle?

Olisikin jännittävää nähdä rinnalla nykyisen taloudellisen murroskauden taiteilijoiden töitä. Voisi samalla peilata menneen muutoksen tuomia ajatuksia ja sitä miten nykyinen spiraalina eteenpäin rynnivä muutos näkyy kuvataiteessa tai veistostaiteessa. Tai ehkä suuntaan matkani nykytaiteen museoon toisella kertaa, jotta ehdin sulatella tällä kertaa näkemieni taulujen synnyttämiä ajatuksia.

Vuodeksi museoon?

Kuulin jokin aika sitten uutuudesta nimeltä Museokortti.  Ensi alkuun jäin miettimään kannattaako yli 50 euron korttia hankkia, jos useimmiten käy museoissa vain ulkomailla.  Sitten kyseenalaistin oman ajatusmallini. Ryhdyin pohtimaan, miksi en käy useammin Suomessa museoissa ja kuinka monta kertaa ehtisin museokortin voimassaoloaikana, vuodessa, käydä museoissa.

Olisiko mahdollista ehtiä työn ja opiskelujen ohessa museoon kerran viikossa, kerran kuukaudessa vai muutaman kerran vuodessa. Entä kävisinkö vain muutamissa museoissa, jolloin joistakin museoista kasvaisi ns. kantapaikkoja vai löytyisikö ainakin joka kuukaudelle uusi museo tutustuttavaksi. Ehkäpä museoista löytyykin uusia ideoita kaupunkilomille kotimaassa?

Nyt kädessäni on juuri ostettu, väliaikainen, pahvinen, Museokortti. Muovinen, varsinainen kortti saapunee postitse jonkin viikon kuluessa ja sitä vilauttamalla aukeavat monen museon portit. Edessä on 365 päivää aikaa käydä museoissa. Vuoden lopussa on sitten aika ynnätä kävinkö vain yhdessä vai kenties kaikissa lähes 200 museossa, jotka tällä hetkellä sallivat ilmaisen sisäänpääsyn kortinhaltijalle.

Tarinoita näistä museokäynneistä on luettavissa tässä blogissa seuraavan vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.

Retki Pokrovan luostariin

Törmäsin aivan sattumoisin pieneen uutiseen, jossa kerrottiin avoimien ovien päivästä Pokrovan luostarissa.

Luostari on toiminut jo vuosia Kirkkonummen Jorvaksessa. Vaikka kilometrejä Helsingistä tai Espoosta ei ylettömän paljon Jorvakseen ole, niin maisemat ovat kovinkin maalaismaisia.

Jorvaksen juna-asemalta luostaria kohti kävellessä saa kulkea hiekkatietä pienen hetken, ennen kuin tienviitta Elfvinginkujalle tulee vastaan.

Luostarin portit olivatkin apposen avoinna, vieraita sisään kutsuen.  Portilla oli jopa mainio aluekartta, jota en kuitenkaan tullut tutkailleeksi tarkemmin, sillä edessä häämöttävät nähtävyydet houkuttelivat vielä enemmän.

Kirkko

Aivan portin tuntuman jälkeen tie haarautuu; oikealle jää ulkoapäin harmaasävyinen kirkko.

Teehuone

Tsasouna

Päärakennus

Jos taas valitsee vasemmalle kaartuvan hiekkatien, niin päätyy kukkien reunustamalle reitille kohti teehuonetta.

Keltaisen teehuoneen ja terassialueen jäätyä taakse vastaan tulevat puutarha sekä aivan alueen perällä oleva harmaa tsasouna.

Tsasounalta hieman takaisin päin kuljettassa vastaan tulee kuja, joka johtaa keltaiselle päärakennukselle.

Avoimien ovien aikaan päärakennukseen saattoi tutustua  sekä ostaa erilaisia Pokrovan luostarin tuotteita, kuten teetä.

Päärakennuksen takana oli mitä hurmaavin kesäpaviljonki, jossa saattoi nauttia niin leipomuksia kuin borskeittoakin.



Koko luostarialue henki rauhaisaa eloa ja vehreyttä. Kukkaloisto eri puolilla aluetta oli todella hieno.

Päärakennukselta laskeutuu lehmuskuja kohti luostarialueen portteja. Lehmuskuja johtaa myös kirkon luo. Vaikka kirkko ulkoapäin onkin varsin vaatimattoman näköinen, on se sisältä perinteisesti koristeltu ortodoksikirkko.

Avoimien ovien päivän ohjelma sisälsi kirkossa erilaisia esitelmiä ja Uspenskin katedraalin kuoron vierailevia esityksiäkin.

Pois lähtiessäni huomasin, että luostariin voi myös majoittua tai tulla ennakkoon sopien myös ryhmän kanssa retkelle.

Viikonloppuretki Ouluun

Reissu Ouluun alkoi lauantaina  anivarhaisella kyydillä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Seitsemältä lähtevä aamulento tarkoitti murisevaa vatsaa, sillä aamupala ei millään maistunut ennen kentälle lähtöä. Koneessa tarjolla ollut maksullinen sämpylä ja kahvi houkuttelivat yhtä vähän kuin terminaalissa olleet verrokkituotteet.

Pitkän empimisen jälkeen ostin kuitenkin kahvia lennolla. Yllätyin, sillä juoma oli aivan kelvollista; myöhemmin osoittautui, että aamun kahvi oli reissun yksi parhaimmista kahveista.

Myönteiset yllätykset näyttivät tällä reissulla seuraavan toinen toistaan.

Olin hotelli Arinassa jo yhdeksän aikaan aamulla enkä edes ajatellut saavani huonetta, kuten en sitä tuohon aikaan saanutkaan.

Mutta, kaikeksi hämmästyksekseni hotellin vastaanoton palveluhenkisyys yllätti optimistisimmatkin odotukseni. Sain mahdollisuuden käydä virkistäytymässä hotellin saunatiloissa ennen päivän muun ohjelman alkua. Olin koko päivän tohkeissani saamastani ylimääräisestä hyvästä mielestä, jonka avulias vastaanottonhenkilökunta sai aikaan.

Iltapäivän opastettu kaupunkikierros antoi kuvan monipuolisesta ja historian täyteisestä kaupungista. Kaupunki on hauska sekoitus menneisyyttä ja tulevaisuuteen suuntautumista.

Sunnuntaiaamuun sain mahdutettua kävelyretken vasta aukeamassa olevalle Oulun torille. Torin laitamilla olevat värikkäissä puurakennuksissa olevat ravintolat, kahvilat ja toripoliisin patsas Kauppahallin kupeessa luovat oman ilmeensä alueelle.

Alkuiltapäivään, ennen paluuta Helsinkiin,  solahti vielä kierros keskustan kävelykadulla ja pistäytyminen rotuaarilla olevassa kahvila Bisketissä. Kahvilan leivos- ja täytettyjen leipien ja patonkien valikoima oli todella monipuolinen.

Savonlinnassa Sonata Arcticaa kuuntelemassa

Retkiaamu ja lähtö Savonlinnaan alkoi Kaakkois-Suomessa vähemmän kesäisissä keleissä.

Onneksi hurjimmat sääennustukset kovista myrskytuulista jäivät toteutumatta, sillä tihkuinen sadekin muutti päivän luonnetta kovin erilaiseksi, mitä aiempina vuosina, aurinkoisen heleinä päivinä oli ollut suunnata Savonlinnan oopperajuhlille.

Näkymä Paksun bastionin ikkunasta.

Savonlinnan oopperajuhlien heavy metal-osuudesta vastasi tänä vuonna kemiläinen Sonata Arctica.

Olin saanut hyvissä ajoin ostetun lipun läheltä esiintymislavaa, kolmannelta riviltä. Konsertin aikana valo- ja tulitehosteiden lämpö tuntui viileässä illassa, Olavinlinnan jyhkeiden kiviseinien sisällä, miellyttävänä lisänä illan musiikkiannille. Aivan ensimmäiset liekkien humahdukset onnistuivat hytkäyttämään mukavasti.

Olavinlinnasta löytyi itselleni aivan uusi tila, Paksu bastioni. Etummaisien rivien istujia ohjattiin väliaikana jonottamisen sijaan aivan esiintymislavan edesta laskeutumaan muutamia rappusia kohti vedenpintaa ja ravintolaa. Aiemmin olen jonotellut muiden mukana pitkinä kiemurtelevissa jonoissa väliaikatarjoilua, mutta nyt olikin mahdollisuus pujahtaa alakerran väljään tilaan ihmettelemään maisemia lähes vedenrajasta.

Bändin akustisen musiikin kappaleet, muiden muassa Talullah ja Black Sheep,  ensimmäisen väliajan jälkeen olivat kuin balladeja, jotka syystä tai toisesta toivat mieleen viime syksyisen matkan vihreälle Irlannin saarelle ja erityisesti Cliffs of Moherin jyrkänteille.

Hienon konsertin päätteeksi bändin laulaja Tony Kakko teki hienon eleen kiittäessään aplodeeraavaa yleisöään lipun ostamisesta ja elävän musiikin tukemisesta. En muista, että koskaan aikaisemmin olisin esiintyvän taitelijan kuullut kiittäneen yleisöään näin kauniisti.

Sonata Arctica Savonlinnassa, kuvaaja Soile Puurtinen, Itä-Savo.

Lämpimät kiitokseni Savonlinnan oopperajuhlien media-yksikölle, jolta sain yllä olevan kuvan konsertista. Vaikka muutoin pääosin käytänkin itse kuvaamiani kuvia, on hienoa saada blogiin kuva, joka välittää tarkasti tilaisuuden tunnelman.

Kierros Serenade of the Sea -aluksella

Serenade of the Seas Hernesaaressa 13.7.

Lukaisin heinäkuun alussa saamaani Lomalinjan sähköistä uutiskirjettä alkuun hieman puolihuolimattomasti. Tarkempi tutkailu johti siihen, että olin pikapikaa ilmoittamassa itseäni mahdollisuuteen osallistua  Royal Caribbean varustamon radiance-luokan Serenade of the Sea -aluksen esittelyyn Hernesaaressa, kun laiva pysähtyisi Helsingissä osana Itämeren kierrostaan.

Ala carte ravintola.

Riemastukseni oli suuri, kun sain viestin, että mahdun mukaan tutustumiskierrokselle. Tutustumiskierroksen aamuna intoa lisäsi vielä Helsingin Sanomien uutisointi päivän risteilyvieraista ja kaupunkiin tulevien turistien määrästä.


Serenade of the Sea -laiva on rakennettu Meyer Werftin telakalla Saksassa 2003 (lähde Wikipedia).

Serenadelle mahtuu yli 2000 risteilyvierasta, joiden matkaviihtyvyydestä huolehtii noin 800 henkilökunnan jäsentä.

Ala carte ravintolasta

Tutustumiskierrokselle pääsi noin nelisenkymmentä laivasta kiinnostunutta. Vierailijoille oli tarkkaakin tarkemmat sisääntulo- ja turvatarkastukset. Prosessi luo varmasti turvallisuutta olipa satama missä päin maailmaa hyvänsä, sillä myös risteilijällä matkustajina olevat näyttivät käyvän saman turvatarkastuksen läpi laivaan saapuessaan.

Kierroksen alkuun saimme maistella laivan lounasta ravintolassa. Tutustumiskäynnin aikana  valkeni se, että ravintoloita oli runsaasti, moneen makuun ja erilaisilla teemoilla. Lounaan pisteenä i:n päälle oli ehdottomasti kirsikkainen suklaakakun pala ja kahvi.

Kierros laivalla 

antoi mielenkiintoisen kuvan laivan palveluista ja viihtymismahdollisuuksista risteilyjen aikana. Oppaanamme kulki visiitin ajan Royal Caribbeanin edustaja.

Tutustumiskäynnin aikana näimme julkisista tiloista suurimman osan. Saimme pistäytyä muun muassa laivan lukuisissa ravintoloissa, baareissa, uima-allasosastoilla, sauna- ja spa-osastolla, kuntosalilla. Ohitimme minigolf-radan, koripallokentän ja kiipeilyseinän. Matkallla tuli vastaan niin biljardihuone kuin rauhallisia lukunurkkauksiakin.

Laivan ostoskerros tai tax free-alue  jäi varustamon edustajan mukaan näkemättä. Myöskään hytteihin emme päässeet kurkistamaan, sillä laivan oli aivan täynnä. Nähtävää oli kuitenkin aivan hengästyttävän paljon; koettavaa ja puuhailua riittäisi risteilyllä näkemän perusteella pidemmäksikin rupeamaksi.

Mahdollisuus rentoutumiseen 

Uima-allas sisätiloissa

Itseäni erityisesti ilahdutti spa- ja saunaosastojen monipuolisuus sekä mahdollisuus treenata eri  urheilulajeja.



Itselleen hemmotteluja etsivälle on monia vaihtoehtoja aina höyrysaunoista erilaisiin hyvinvointi hoitoihin.

Spa-osastolla vastaan tuli jännittävät, divaaninnäköiset, mosaiikkikaakelein päällystetyt istuimet, jotka olivat lämpimiä.Istuimille kuulin nimityksen lämminkivituolit. Samaisella osastolla oli myös erilaisia höyrysaunoja ja aromahuoneita.

Lämminkivituoleja spa-osastolla

Uima-allas ylimmällä kannella

Aurinkokylpyjä, lenkkeilyä vai teatteriesityksiä?

Helsingin viileässä säässä aurinkokansien lepotuolit olivat tyhjillään, mutta voisin kuvitella niiden olevan varsin suosittuja lämpimämmillä leveysasteilla. Uima-allasosastoja näytti laivalta löytyvät kaksin kappalein, niin ulkokannelta kuin katetusta tilastakin.

Juoksumatolla lenkki merimaisemissa

Fyysistä treeniä kaipaavaalle treenaukseen löytyy monenlaisia lajea; olipa sitten innostunut hölkkäämisestä, koripallosta, seinäkiipeilystä, kuntosaliharjoittelusta tai ohjatusta liikunnasta, niin vaihtoehtoja näyttäisi löytyvän.


Kuntoilijoille ulkotiloissa on käytössään koripallokenttä, juoksurataa joka kiertää laivan kannella. Notkeille ja taitaville myös treenaukseen oli näyttävä kiipeilyseinä.

Laivalla voi jopa seinäkiipeillä

Iltaisin laivalla on mahdollista nähdä myös erilaisia show-esityksiä. Laivan teatteriin mahtuu jopa 800 katsojaa kerrallaan.

Ja iskikö matkakuume?

Jos jo potee kroonista matkakuumetta, niin voiko tilanne enää pahentua? Ilmeisesti voi. Kierrokselta poistuttuani ehdin pohtia, miksi juuri tällainen viihdekeskus olisi houkutteleva muoto matkailulle. Ainakin erilaisia kaupunkikohteita näyttäisi matkavalikoimassa olevan useita. Ja yhden risteilyn aikana on mahdollista pistäytyä useammassakin kaupungissa.

tai pelata koripalloa

tai juosta lenkkin ulkokannella.

Laivan teatteriin mahtuu 800 katsojaa.

Nurkkaus vaikka lukutuokiolle?