maanantai 27. heinäkuuta 2015

Savonlinnassa Sonata Arcticaa kuuntelemassa

Retkiaamu ja lähtö Savonlinnaan alkoi Kaakkois-Suomessa vähemmän kesäisissä keleissä.

Onneksi hurjimmat sääennustukset kovista myrskytuulista jäivät toteutumatta, sillä tihkuinen sadekin muutti päivän luonnetta kovin erilaiseksi, mitä aiempina vuosina, aurinkoisen heleinä päivinä oli ollut suunnata Savonlinnan oopperajuhlille.

Näkymä Paksun bastionin ikkunasta.

Savonlinnan oopperajuhlien heavy metal-osuudesta vastasi tänä vuonna kemiläinen Sonata Arctica.

Olin saanut hyvissä ajoin ostetun lipun läheltä esiintymislavaa, kolmannelta riviltä. Konsertin aikana valo- ja tulitehosteiden lämpö tuntui viileässä illassa, Olavinlinnan jyhkeiden kiviseinien sisällä, miellyttävänä lisänä illan musiikkiannille. Aivan ensimmäiset liekkien humahdukset onnistuivat hytkäyttämään mukavasti.

Olavinlinnasta löytyi itselleni aivan uusi tila, Paksu bastioni. Etummaisien rivien istujia ohjattiin väliaikana jonottamisen sijaan aivan esiintymislavan edesta laskeutumaan muutamia rappusia kohti vedenpintaa ja ravintolaa. Aiemmin olen jonotellut muiden mukana pitkinä kiemurtelevissa jonoissa väliaikatarjoilua, mutta nyt olikin mahdollisuus pujahtaa alakerran väljään tilaan ihmettelemään maisemia lähes vedenrajasta.

Bändin akustisen musiikin kappaleet, muiden muassa Talullah ja Black Sheep,  ensimmäisen väliajan jälkeen olivat kuin balladeja, jotka syystä tai toisesta toivat mieleen viime syksyisen matkan vihreälle Irlannin saarelle ja erityisesti Cliffs of Moherin jyrkänteille.

Hienon konsertin päätteeksi bändin laulaja Tony Kakko teki hienon eleen kiittäessään aplodeeraavaa yleisöään lipun ostamisesta ja elävän musiikin tukemisesta. En muista, että koskaan aikaisemmin olisin esiintyvän taitelijan kuullut kiittäneen yleisöään näin kauniisti.

Sonata Arctica Savonlinnassa, kuvaaja Soile Puurtinen, Itä-Savo.
Lämpimät kiitokseni Savonlinnan oopperajuhlien media-yksikölle, jolta sain yllä olevan kuvan konsertista. Vaikka muutoin pääosin käytänkin itse kuvaamiani kuvia, on hienoa saada blogiin kuva, joka välittää tarkasti tilaisuuden tunnelman.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti