Yhdellä museokäynnillä on mahdollista nähdä kaksi hienoa näyttelyä; Rodinin veistoksia ja Japanomaniaa.
Ateneumissa on toukokuulle asti esillä Auguste Rodinin veistoksia. Oma vierailuni osui sunnuntaihin, jolloin moni muukin oli tullut katsomaan näyttelyä. Osaa veistoksista olisi kuitenkin ollut hyvä ihailla hieman kauempaa; ehkä pistäydyn uudelleen katsomassa näyttelyä jonakin arki aikana. Mielenkiintoista oli myös nähdä Rodinin suomalaisten oppilaiden töitä.
Hauska pieni yksityiskohta oli Ajattelija-veistoksen sijoittaminen toisessa kerroksessa; kun ikkunasta itse katsoo Kansallisteatterin suuntaan, on aukiolla varsin saman oloinen mietiskelevä patsas.
Ateneumin ylemmissä kerroksissa on samalla käynnillä mahdollista nähdä myös japanilaista taidetta menneiltä vuosilta. Ja sen vaikutuksia aikansa pohjoismaiseen taiteeseen. Esineitä ja tauluja katsellessa tuli tunne, kuin olisi tehnyt niin pienen ulkomaanmatkan kuin aikamatkankin iltapäivän aikana.
Japanomania-näyttely on avoinna myös toukokuulle asti, ja kannattaa tutustua, ennen kuin esineistö lähtee kiertueelle muihin pohjoismaihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti