tiistai 25. heinäkuuta 2017

Japanilaisessa puutarhassa Tallinnassa

Päivän mittainen pyrähdys Tallinnaan tarkoitti jälleen anivarhaista herätystä ja lähtöä Länsiterminaali 2:een. Onneksi julkinen liikenne toimi raitiovaunu 9:ää myöden moitteetta.



Kadriorgin alueella
Terminaali itsessään hohkasi uutuuden ja tilan hulppeutta. Ja mukavaa tietysti, että laivaan ei tarvinnut enää kävellä satoja metrejä.

Itse päivä Tallinnassa alkoi älykortin hankinnalla päivän retkeilyä silmällä pitäen. Näppärä kortti, jonka 2€ lunastusmaksu ei pihimpääkään matkailijaa huimannut. Ja koska päivän matkat olivat kortilla maksettuina lähes puolet siitä, mitä yksittäinen matka olisi maksanut, niin kortin hankkiminen oli ainakin omasta näkökulmasta oiva toimenpide.

Suuntana oli tällä kertaa Kadriorgin puistoalue, jonne raitiovaunulla nro 3 pääsi muutamassa
minuutissa. Ennen puistoalueeseen perusteellisemmin tutustumista oli kuitenkin aika nauttia kevyt lounas. Puistoalueen liepeeltä löytyi  italialaistyyppinen ravintola, josta lounaaksi valikoitui minestrone-keitto. Keitto oli omanlaisensa versio alkuperäisestä minestrone-keitosta, ihan maukas ja toimitti hyvin tehtävänsä lounaan ominaisuudessa.

Keiton vahvistamana olikin hyvä lähteä tutkailemaan puistoaluetta. Säntillisesti hoidettuun puutarhaan oli mukava tutustua puiden varjoissa, sillä aurinko alkoi jo paahtaa helteisesti.

Sattumoisin silmiin osui, juuri ennen Kadriorgin palatsia, pieni tienviitta japanilaisesta puutarhasta. En ollut moisen olemassa olosta aiemmin ollut edes tietoinen, vaikka asiaa myöhemmin googlettaessa löysinkin tiedon, että puutarha oli avattu jo vuonna 2011 ja että sen on suunnitellut Masao Sone.

Puutarha oli kuin pieni keidas ja tarjosi samalla aikamatkan uuteen ulottuvuuteen. Puistoon kannattaa ehdottomasti tutustua ja nauttia tunnelmasta. Oma retkeleily jatkui vielä Russalkan patsaan ohi meren rantaan ja vilvoittavien tuulahdusten ääreen, sillä päivä alkoi jo kääntyä varsin paahteiseksi.
Kukkaloistoa japanilaisessa puutarhassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti