perjantai 23. lokakuuta 2015

Werstaalla Tampereella

Osuuskauppa Meirän kaupungissa.
Silloin kun suunnistus ei ole vahvin urheilulaji, niin on pakko varata hieman ylimääräistä aikaa perille löytämiseen.

Onneksi on Googlen kartat, sillä tälläkin kertaa paikkakuntalaisten kaupunkituntemus ohjasi vain auttavasti kohti Väinö Linnan aukiota ja museo Werstasta.

Perille päästyä paikalla odottikin hieman poikkeuksellinen, tavanomaisia museokierroksiani, perusteellisempi tutustumiskäynti. Opastettuun kierrokseen Werstaalla sisältyi pistäytyminen kolmessa eri perusmuseossa:


Alkuun pistäydyttiin Meirän kaupungissa, jossa sai tutustua muiden muassa osuuskauppaan ja kirjapainoon.

Tekstiiliteollisuusmuseossa kuljettiin läpi Suomen teollistumisen historian ja saatiin käsitys siitä, että Suomessa on teollistumisen jälkeen siirrytty palveluyhteiskunnan kautta itsepalveluyhteiskuntaan.

Kierroksen viimeinen museo oli Höyrykonemuseo, jossa on esillä höyrykoneet, joista aikanaan saatiin Finlaysonin tehtaiden koneisiin liikettä.

Pumpulia Tekstiiliteollisuusmuseossa
Laajan Werstaan alueella olisi ollut monia muitakin mielenkiintoisia kohteita nähtäväksi ja tutustuttavaksi. Ehkä joihinkin niistä ehdin tutustua jollakin seuraavalla reissulla.

Yksi Werstaan erikoisuuksista ei vaadi paikanpäällä käyntiä, vaan museokierroksen voi tehdä myös virtuaalisesti. Werstaan sivuilta, kohdasta näyttelyt, löytyy myös erilaisia verkkomuseokierroksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti