perjantai 29. elokuuta 2014

Bussilla Corkiin

Lento laskeutui tihkuiseen Dubliniin parisenkymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Ensimmäinen jonotuksen paikka ennen maahan saapumista oli passintarkastus, jossa jono kiemurteli, kuin turvatarkastuksessa konsanaan. Kun harvoin matkustaa schengen-alueen ulkopuolelle, niin passintarkastus toistamiseen muutaman tunnin välein tuntui varsin eksoottiselta.

Jatkoyhteys bussilla Corkiin löytyi vaivattomasti aivan lentokentän ulko-ovilta. Bussiyhtiön asiakaspalvelu oli viritetty kohdilleen; menopaluu liput Dublin-Cork-Dublin saattoi ostaa pysäkin viereen tuodulta pop-up myyntitiskiltä. Edestakaisen matkan hinta oli 30€ henkilöltä.

Tunnin odotuksen jälkeen Aircoachin bussi poimi, hieman myöhässä, Corkiin haluavat kyytiinsä ja lähes 3,5 tunnin matka alkoi. Bussin sisällä Ilmastointi oli todella tehokas, ikkunanvieruspaikoilla lämpötila oli vilpoinen. Tihkuisessa säässä, pimenevässä illassa ei maisemia voinut pitkään ihailla, vaan pääosa matkasta sujui puolittain torkkuen.

Perillä Corkissa bussien päätepysäkki on arkisesti Lee-joen varrella. Pysäkit on merkitty muutamalla kyltillä, mutta mitään mittavaa pysäkkikeskittymää ei ollut havaittavissa. Hotelli Isaacs Cork, jonne huonevarauskin oli tehtynä, oli onneksi aivan muutaman askeleen päässä bussipysäkiltä.

Vaikka hotellin kuvia olikin voinut jo varausvaiheessa tutkailla, niin todellisuus oli vielä viehättävämpi, kuin mitä kuvista olisi voinut päätellä. Hotellin sisäpihalla oleva puutarha vesiputouksineen oli kuin suoraan sadusta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti