Gallen-Kallelan museossa

Joskus museokäynti on hyvä sijoittaa keskelle kiireistä päivää. Kun kahden tapaamisen välissä on reilun lounastauon väli ja tapaamiset Espoossa, niin luontevaksi museokäyntipaikaksi valikoituu Gallen-Kallelan  ateljeelinna Tarvaspäässä.

Hieman sokkeloinen reitti Kehä I:ltä kohti Tarvaspäätä on jo syksyn keltaamien lehtipuiden varjostama.

Ensimmäistä kertaa museoon tulevalle kävely parkkipaikalta johdattaa taas ajassa taaksepäin. Museon pihalla vasemmalla on pitsihuvilassa oleva kahvila ja oikealla itse ateljeelinna.

Museota lähestyessä ensimmäinen nykyaikaan viittaava kyltti on opaste kuunnella museoon liittyviä tarinoita verkossa osoitteessa tarinasoitin.fi/gkm . Sopivan mittaisia tarinoita voi kuunnella omalla älypuhelimella museota kierrellessään tai voi palata myöhemin uudelleen museon tunnelmaan.

Itse museo ja mobiililaitteella kuunnellut tarinat loivat hauskan elämyksen. Vaikka kiltisti lueskelinkin taulujen selostuksia, niin tällainen taskuunlaitettava opastus, jota voi myöhemminkin kuunnella netistä, on verraton.

Pohjakerroksessa olevien klassikkoteosten lisäksi museon tornissa on osallistava installaatioteos, jossa kävijät voivat lapuille kirjoittaa mistä haaveilivat, kun olivat 11-vuotiaita. Lapuista on koottu teos tornihuoneeseen.

Jos museokäynnin jälkeen pistäytyy museokahvilassa, saa suussa sulavien herkkujen lisäksi hienon maisemaelämyksen merelle. Varsin elämyksellinen lounastauko Espoossa.

Pärnusta Tallinnaan

Aamupäivä Pärnussa oli onneksi sateeton, sillä suunnitelmissa oli kävellä hotellilta linja-autoasemalle, nauttia puistomaisemista ja pistäytyä kahvilla ennen kotimatkan alkua. Monet pikkukahvilat tekevätkin Pärnusta tavattoman viehättävän kaupungin.

Paluu Pärnusta Tallinnaan Lux Expressin kyydissä oli vähintään yhtä jouheva kuin maanantain menomatkakin.

Tallinnassa tuli kokeiltua paikallisliikennettäkin, kun hyppäsin Tallinnan Bussijaamilta lähteneeseen raitiovaunuun numero 2, joka suuntasi Koplin ja sataman tienoille.

Lipun osto kuljettalta on aina yhtä jännittävää, ensi kertalaiselle jopa seikkailu. Itse jo kokeneena, ainakin kaksi aiempaa raitiovaunumatkaa takana, matkailijana sain neuvoa muita turisteja.

Pyörällä ympäri Pärnua

Kokonainen lomapäivä aukeni Pärnussa puolipilvisenä. Aamiaisella ehti vielä pohtia edellisenä iltana löytyneitä pyöränvuokrausesitteitä. Aamiainen olikin yllättävän monipuolinen, varsinkin kun huoneenhinta oli erityisen kohtuullinen.

Aamiaisen aikana tilattu pyörä saapui hotellille sovittuun aikaan ja mikä hämmästyttävintä: koko päivän vuokra pyörälle oli 8,5€ ja kuljetuksesta sekä illalla pyörän noudosta veloitus oli vain yksi euro. Ja ohjeistuksena oli, ettei merivedessä eikä hiekalla sopinu pyöräillä.

Lähes autiolla hiekkarannalla

Päivän pyöräretki oli aivan puhtaasti randomsuunnistusta. Ensimmäiseksi kulku oli rannan suuntaisesti. Matkalla vastaan tuli Estonia onnettomuuden muistomerkki ja pian sen jälkeen alkoivatkin Pärnun hiekkarannat. Ja koska pyörällä oli kielletty menemästä hiekalle, niin retkeä oli jatkettava välillä jalkaisin.

Rantaniitty

Upea, pitkä hiekkaranta toi mieleen Italian Adrianmeren rannat vuosien takaa. Ainoa ero, näin syyskuussa, oli, ettei rannalla ollut juurikaan ketään. Ja kahvila, Rannakohvik, näytti olevan kiinni.

Aivan hiekkarannan toisessa päässä alkoi rantaniitty, joka on luonnonsuojelualue. Alueella toimiin "Urbancows"-hanke, Hankkeella on tarkoitus parantaa luonnonsuojelualueen tilaa.

Pyöräretki jatkui puistojen halki kohti Pärnun keskustaa. Muutama pysähdys kirkoissa, niin ortodoksisissa kuin luterilaisessakin. Nähtävyyksiin tutustumisien jälkeen olikin aika käydä kahvilla pienessä, sivukadun kahvilassa.

Pärnua halkova joki

Kahvitauko antoi sopivasti lisää virtaa pyöräilyyn; vuorossa oli joenvarteen tutustuminen. Pärnussa on joen molemmilla rannoilla leveät pyörätiet. Ilman karttaakin retkeily onnistui hyvin, sillä pyörätien varrella on siellä täällä karttoja opastamassa tällaisia randomretkeilijöitä. Osoittautui, että kahden sillan välinen matka yhteen suuntaan oli noin 4 kilometriä, mikä hieman polveilevassa maastossa oli aivan sopiva lounasnälkää herättelevä ponnistus.

Kevyt keittolounas ei juurikaan keventänyt kukkaroa, mutta oli sitäkin maittavampi Georg-nimisessä kahvilassa aivan Pärnun keskustassa.

Kuppi kahvia vai
kerä lankaa?

Hieman shoppailuakin mahtui matkaan, Pärnun keskustasta löytyi vinkeä
kahvilan ja lankakaupan yhdistelmä, jossa oli kattolamppuihin itsetehdyt, kudotut varjostimet. Harmillista, etten ällistykseltäni ymmärtänyt pyytää ohjeita, ainoastaan luvan kuvata jännittävää käsityötä.

Mökkejä Aleksandrin vierasmajan takana.

Iltapäivän retki tois puol jokkee - Rääman kaupunginosaan oli osin  Tapion matkassa Pärnuun
-matkaoppaan innoittamaa.

Ja Räämassa erityisesti houkutti nähdä miltä näyttää jo 1920-luvulla alkunsa saanut krouvi, jonka matkaoppaan kirjoittaja mainitsee kunnioittavan isoisän perinteitä.

Aleksandri pubin yhteydessä on vierasmaja ja myös muutamia mökkejä aivan kaupunkialueella. Itse krouvi näyttää olevan motoristien suosima; keskelle pöytääkin oli nostettu hienolta näyttävä Royal Enfieldin pyörä. Krouvin kaikki seinät on päällystetty erilaisilla rekisterikilvillä, lasinalusilla ja katto on vuorattu t-paidoilla, joista monesta tunnisti suomalaisten moottoripyöräkerhojen nimiä.

Ilta Pärnussa

Vaillinainen oma kielitaito johti taas hauskaan suunnitelmien muutokseen. Koska oman majapaikan illallisravintola siis sulki oviaan siinä vaiheessa, kun luulin niiden vasta avautuvan, oli ruokaa lähdettävä etsimään kauempaa.

Onneksi oman majapaikan henkilökunta oli niin ymmärtäväistä, että vinkkasivat naapurissa, noin 150 metrin päässä olevan, toimivasta Bumerangi-ravintolasta. Sateen riepotellessa kaupunkia ei olisi ollut suurempaa hinkua etsiskellä ruokapaikkaa yhtään kauempaa kuin aivan välttämättä oli pakko.

Ulospäin, kerrostalon alakerrassa oleva, paikka näytti enemmän baarilta tai pubilta, mutta sisään astuttua selvisi, että aivan kohtuullisen pitkä ruokalistakin löytyi.

Bumerangin ruokalistalla oli mitä jännittävämpiä ruokalajeja krokotiilistä strutseihin, mutta tyydyin kotoisan tuttuun lohi-katkarapupastaan, joka oli sekä maittavaa että riittävän suuri taltuttamiseen päivän aikana syntyneen nälän.

Kohti etelää - määränpäänä Pärnu

Reissu Pärnuun alkoi vuodenaikaan nähden yllättävän lämpimässä säässä. Raitiovaunut eivät jostain syystä kulkeneetkaan Katajanokalle, vaan reippailin Helsingin yliopiston metroasemalta laivaterminaalin ja olin varsin lämpimissäni reppuineni ja lämpimine varusteineni.

Laivamatka sujui jouhevasti. Taksimatka Tallinnan Bussijaamille oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen, kun innostuin jututtamaan kuskia.

Sain perustietopläjäyksen tämän hetkisestä minimipalkasta, joka saamani tiedon mukaan on jopa alle 420€/kuukaudessa. Vuokrataso taas, joka suomalaisen tuloihin tottuneelta tuntuu edulliselta, onkin kovin korkea suhteessa paikalliseen tulotasoon.

Tallinnan Bussijaamilta matka jatkui Lux Expressin bussilla Pärnuun. Matkan aikana alkoi tihuttaa vettä, mutta heikentyvä sää ei näyttänyt haittaavan henkilöautoilijoita, joista eräät tekivät varsin uhkarohkeannäköisiä ohituksia. Mitä lähemmäs Pärnua päästiin sen reippaammaksi sade kävi.

Pärnun Bussijaamilta oli suosiolla otettava taksi, sillä majapaikkaan Pärnu Jahtklubi Kulalistemajalle oli kuitenkin joltisenkin verran käveltävää. Taksikyyti oli varsin reipasta eikä matkaan mennyt hujausta enempää aikaa.

Majapaikassa huone oli aivan ennakkokäsityksen ja kuvien mukainen.

Huolella kunnostettu,retrohenkinen bussi Tallinnan Bussijaamin edessä,
Bussin reitti lienee joskus ollut Tallinna-Leningrad

Ilmatorjuntamuseossa

Päivän viimeinen museokäyntini Tuusulassa oli Ilmatorjuntamuseoon. Museoalueella on kaksi isoa hallia; Tuusula-halli ja Helsinki-halli. Lisäksi alueella on Kapteenin puustelli, jossa on esillä sotilasperinnettä.

Tuusula-hallissa on nähtävillä erittäin mielenkiintoinen Bell P-39 Airacobra-hävittäjä, joka on koottu
aidoista, mm. kannakselta löytyneistä osista.  Koneesta kertovassa infotaulusta löytyy mm. tietoja, että kone on yksipaikkainen ja yksi moottorinen hävittäjä ja hävittäjäpommittaja. Koneita valmistettiin aikanaan yli 9500 kapppaletta. Neuvostoliittoon näistä koneista päätyi yli 3200 kappaletta lend-lease ohjelmassa.

Helsinki-hallissa on runsaasti mitä erilaisimpia ilmatorjuntaan liittyviä välineitä aina ilmatorjuntapanssarivaunuista erilaisiin tutkiin ja kiikareihin asti.

Ilmatorjuntamuseolla on todella runsaasti esineistöä eri vuosikymmeniltä ja aikaa vierailuun olisikin hyvä varata runsaasti. Oma vierailuni jäi harmittavan lyhyeksi; toivottavasti jonain päivänä ehdin paremmin perehtymään museeon uudelleen.

Lottamuseossa

Lottamuseo Tuusulanjärven tuntumassa

Tuusulan Rantatiellä toiseksi museokohteeksi osui Lottamuseo.

Lähes kaksi vuosikymmentä toiminut erikoismuseon esineistö ja näyttelyt kertovat lottien historiasta ja Lotta Svärd -järjestön toiminnasta.

Museo on keskellä rauhallista omakotitaloaluetta, lähes järven rannalla.

Aikasiirtymä Halosenniemeltä Lottien museoon  vei vain hetken, sillä Lotta Svärd -järjestö perustettiin 1920-luvulla.

Museon toisen kerroksen näyttelytilassa on runsain mitoin niin esineitä kuin kuvia ja tarinoita lottien toiminnasta ja historiasta. Nykyaikaa seuraten osan tarinoista voi nähdä videoina, kosketusnäytöiltä tai aivan perinteisesti lasivitriineistä. Näyttely koostaa mielenkiintoisesti läpileikkauksen tuon ajan historiasta ja valtakunnan kohtalosta.

Nykyaikaa on myös museon alakerrassa; museomyymälässä kuin kanttiinissa. Mutta ompa mahdollisuus aikamatkaankin hankkimalla muistoesineitä  kotiinviemisiksi.

Lottamuseon hämähäkinseittiportti

Halosenniemen taiteilijakodissa

Jokin aika sitten televisiossa esitettiin Timo Koivusalon ohjaama Sibelius-elokuva. Liekö ollut elokuvan vaikutusta vai muita sattumia, mutta päädyin viikolla ajelemaan Tuusulaa kohti ajatuksella pistäytyä muutamassa museossa.

Ensimmäisen pysähdys onnistui taiteilija Pekka Halosen ateljeekotimuseossa, Halosenniemellä. Kuvamaailma ja museon jyhkeät puitteet kuljettivat mielenmaailman keskelle historiamme perusteita. Rakennuksen sokkeloisuus ja natisevat lautalattiat vain lisäsivät tunnelmaa.

Ateljeekotimuseolta palatessani kohti parkkipaikkaa, huomasin, polun oikealla puolella, aivan kuin metsässä olisi häämöttänyt sateenvarjoja.

Ja tottakai, oli aivan pakko tehdä mutka matkaan ja mennä katsomaan oliko näköhavaintoni oikea.

Olihan se. Keskellä metsikköä oli kuvataitelija Tero Annanollin yhteisötaideteos Sateenvarjojen leikki 2015.

Huikaisevan hauska näky veti magneetin lailla puoleensa. Värikkäiden sateenvarjojen leikki jo syksyyn kääntyvän luonnon keskellä oli oiva väripilkku, joka johdatti tutustumaan vielä edelleen Halosenniemen puutarhaan. Ilman sateenvarjoja olisin kiirehtinyt seuraavaan kohteeseen ja elämys olisi jäänyt vaillinaiseksi.

Pyhän Teresan hurmio Amos Anderssonin museossa

Monen yhteensattuman kautta päädyin Amos Anderssonin taidemuseoon, missä en ollutkaan käynyt ikiaikoihin. Museossa on parhaillaan Pyhän Teresan hurmio -näyttely.

Näyttelyn esitteessä kerrotaan näyttelyn synnystä ja taiteilijoiden valinnasta. Nappasin museon kassalta esitteen mukaani, lukematta sitä. Ainoa mitä alkuun tutkailin tarkemmin oli kerrosopas, ja suuntasin hissillä 6. kerrokseen, tai itseasiassa 5:een, josta seuraava puolikas ja kokonainen kerros oli saavutettavissa portaita kavuten.  Ylimmässä kerroksessa on auditoriomainen tila, jossa on tulevina viikkoina mahdollista käydä kuulemassa näyttelyyn kuuluvaa luentosarjaa.

Puolikerrosta alempana on Kappeli esineineen sekä näyttelyn ehkä jännittävin tila, nicosfääri. Tila saattaa kiireiseltä kävijältä jäädä huomaamatta, sillä huomaamaton, tilaan ohjaava kyltti on kuin olemassa oloaan anteeksipyydellen oven pielessä. Ja ovi on tiukasti kiinni. Kun oven aukaisee, tulee pimeään tilaan, jossa mielikuvitus saa taatusti jalat alleen.

Seuraava kerros alemmas ja tarjolla oli Peruskokoelman tauluja ja valokuvia. Teresan hurmio taas jatkuu pohjakerroksessa. Nicosfäärin jälkeen mieleeni pullahti, ei niinkään hurmioituneita tai hurmioon liittyviä mielikuvia, kun kiertelin katsomassa alimman kerroksen tauluja ja teoksia, vaan ennemminkin mielleyhtymät sivusivat kaikkia näkemiäni kauhuelokuvia ja niiden tunnelmia. Tummasävyisissä tauluissa, ja tällä en tarkoita vain taulujen värimaailmaa, on jotain todella raskassoutuista.

Jäin miettimään, että tätäkö toivoin Ateneumin Tarujen kansat näyttelyssä, kun pohdin miltä rinnalla näyttäisi nykytaide.

Pyhän Teresan hurmio - näyttelyyn voi käydä tutustumassa lokakuun loppupuolelle saakka.