Iltapäivä Rikosmuseossa

Jokin viikko sitten näin Twitterissä maininnan Poliisin päivästä ja mahdollisuudesta päästä tutustumaan Keskusrikospoliisin tiloissa olevaan Rikosmuseoon. Laitoin merkinnän kalenteriini, enkä ajatellut asiaa kummemmin, ennenkuin oli aika lähteä Vantaalle, Jokiniemenkujaa kohti.

Asiaa olisi kannattanut pohtia tarkemmin ja lähteä huomattavasti aikaisemmin liikkeelle. Kun sain autoni KRP:n parkkipaikalle puolenpäivän aikoihin ja huomasin rakennuksen edessä kiemurtelevan jonon, olin aivan ällistynyt.

Jonossa arvuuteltiin jonotusaikaa; hurjimmat veikkaukset olivat kahden tunnin pintaan. Ja ne olivat realistisimmat. Onneksi oli kohtuullisen miellyttävä sää jonottaa, toisin kuin esimerkiksi eräänä keväisenä päivänä, jolloin Tallinnan Lennusadamassa jonotin 1,5 tuntia Titanic-näyttelyyn ja räntää tuli vaakasuoraan. Lisäksi Jokiniemessä museon isännät pitivät huolta museoon pyrkijöistä, sillä jossain vaiheessa jonottelua meille tarjottiin myös vettä virkistykseksi.

Museoon pääsyä odotellessa oli nähtävillä kaikenlaista hauskuutta, vinkeimmät olivat aidonnäköiset poliisin miniatyyrihaalarit, joita tenavat saattoivat sovittaa ylleen.

Linnanmäkitunnelmaa oli taas tarjolla akselinsa ympäri pyörähtävässä poliisiautossa, johon siihenkin oli jonoa kaiken aikaa.

Itse museokäynti alkoi turvatarkastuksella, joka loi oman veikeän säväyksen vierailuun. Jonottelu jatkui vielä sisätiloissakin, mutta samalla oli nähtävissä "taidenäyttely"; käytävän toisella  seinällä oli esimerkkejä paljastetuista taideväärennyksistä ja toisella kuvia menneistä tutkimuksista.

Museon esineistö oli, omassa lajissaan, erittäin mielenkiintoista. Lisäselityksineen ja paikalla olleiden poliisin edustajien kertomusten avulla hahmottui yksittäisten tapausten kulku, mutta myös kulttuurihistoriallinen ja yhteiskunnallinen kehityksen kaari 1800-luvulta nykypäivään. Tavattoman hieno museo ja erittäin myönteistä saada mahdollisuus tutustua paikkaan.

Museokäynnin lisäbonuksena oli KRP:n auditoriossa kuultu napakka luento Rikostiedustelusta. Koko iltapäivä muodostui mielenkiintoisten uusien asioiden oppimiseksi.

Fiilistelyilta Kuubasta

Lueskelin viime viikolla Lomalinjan uutiskirjettä ja innostuin ilmoittautumaan Kuuba-iltaan, jossa Folke West olisi kertomassa Kuubasta. En ole koskaan käynyt karibialla, Kuubasta puhumattakaan, joten nyt on mahdollisuus kuulla ja oppia uutta. Odotukset illalle ovat siis korkealla.

Folke Westin hauska kuvakimara Kuubasta ja eläväiset tarinat maan historiasta ja nykypäivästä veivät Balderin salissa istuneen kuulijan vauhdilla uusiin tunnelmiin.  Erityisesti vanhat autot olivat värikylläisissä kuvissa aivan uskomattoman hienoja. Westin mukaan yleinen kulkuneuvo on myös hevosen vetämät rattaat. Kaiken kaikkiaan illan aikana kuullut kertomukset maasta ja erilaisista sattumuksista olivat kuin leiritulilla kerrottuja, mieleenpainuvia elämyksiä.

Westin esittämän kuvakimaran johdattamana  ajatukset lähtivät  kuin siivillä vuosien takaiseen matkakohteeseen, Egyptiin, Niilin varrelle. Tuolloin, maahan tullessa, näytti että aaseja ja hevosia käytettiin kuormajuhtina. Ja niitä oli runsaasti. Kuinka nopeasti sitä tottuikaan uuteen maisemaan. Muutaman päivän kuluttua kaupunkikuvasta ei erottanut mitään poikkeavaa; kaikki kulkupelit olivat silmissäni arkipäivää.

Jäin miettimään mahtaisinko, jos joskus pääsisin matkaan Kuubaan tai ylipäätään Karibialle, solahtaa arkeen ja maisemaan yhtä sujuvasti. Vai jäisinkö turistin rooliin vangiksi, hieman ulkopuoliseksi, ihmettelemään ja tutkailemaan omasta arjestani eroavia asioita.

Matkakuume joka tapauksessa tuntui taas nousevan.

Tarujen kansat Ateneumissa

Ensimmäinen museokortilla tehty museokäynti osui tuttuun Ateneumiin. Museossa on vielä noin kuukauden ajan nähtävillä Tarujen kansat -näyttely, johon on koottu norjalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden töitä 1800- ja 1900-lukujen taitteesta.

Tuon ajan taide on saanut, museoesitteen mukaan, pontimensa oman aikansa murroskaudesta; kaupungistumisesta ja teollistumisesta. Eri saleissa voi löytää erilaisiin murroskausiin pohdittavaa. Onpa sitten kyse lapsen kasvusta puberteetin kautta aikuiseksi taikka luonnon ja myyttien vaikutuksesta yhteisöön ja runouteen.

Sali, johon oli kerätty taiteilijoiden omakuvia, tuon ajan selfieitä, herätti pohdintoja vaikuttamisesta silloin ja nyt. Jos tuolloin ei tavoitteenakaan ollut tarkka piirteiden jäljentäminen kankaalle, vaan mielikuvan luominen taiteilijan sisäisestä voimasta, niin olemmeko ottaneet askeleen kehityksessä taaksepäin noista ajoista. Nykyisin, kaikkien kansalaisten ottamien ja julkaisemien omakuvien määrä ja sisältö, varsinkin  erilaisissa some-kanavissa, antaa enemmän päiväperhomaisen liihoittelun tunteen. Tai ehkä tälle ajalle ominainen kepeys on vastapainoa voimakkaalle yhteiskunnan muutokselle?

Olisikin jännittävää nähdä rinnalla nykyisen taloudellisen murroskauden taiteilijoiden töitä. Voisi samalla peilata menneen muutoksen tuomia ajatuksia ja sitä miten nykyinen spiraalina eteenpäin rynnivä muutos näkyy kuvataiteessa tai veistostaiteessa. Tai ehkä suuntaan matkani nykytaiteen museoon toisella kertaa, jotta ehdin sulatella tällä kertaa näkemieni taulujen synnyttämiä ajatuksia.

Vuodeksi museoon?

Kuulin jokin aika sitten uutuudesta nimeltä Museokortti.  Ensi alkuun jäin miettimään kannattaako yli 50 euron korttia hankkia, jos useimmiten käy museoissa vain ulkomailla.  Sitten kyseenalaistin oman ajatusmallini. Ryhdyin pohtimaan, miksi en käy useammin Suomessa museoissa ja kuinka monta kertaa ehtisin museokortin voimassaoloaikana, vuodessa, käydä museoissa.

Olisiko mahdollista ehtiä työn ja opiskelujen ohessa museoon kerran viikossa, kerran kuukaudessa vai muutaman kerran vuodessa. Entä kävisinkö vain muutamissa museoissa, jolloin joistakin museoista kasvaisi ns. kantapaikkoja vai löytyisikö ainakin joka kuukaudelle uusi museo tutustuttavaksi. Ehkäpä museoista löytyykin uusia ideoita kaupunkilomille kotimaassa?

Nyt kädessäni on juuri ostettu, väliaikainen, pahvinen, Museokortti. Muovinen, varsinainen kortti saapunee postitse jonkin viikon kuluessa ja sitä vilauttamalla aukeavat monen museon portit. Edessä on 365 päivää aikaa käydä museoissa. Vuoden lopussa on sitten aika ynnätä kävinkö vain yhdessä vai kenties kaikissa lähes 200 museossa, jotka tällä hetkellä sallivat ilmaisen sisäänpääsyn kortinhaltijalle.

Tarinoita näistä museokäynneistä on luettavissa tässä blogissa seuraavan vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.

Retki Pokrovan luostariin

Törmäsin aivan sattumoisin pieneen uutiseen, jossa kerrottiin avoimien ovien päivästä Pokrovan luostarissa.

Luostari on toiminut jo vuosia Kirkkonummen Jorvaksessa. Vaikka kilometrejä Helsingistä tai Espoosta ei ylettömän paljon Jorvakseen ole, niin maisemat ovat kovinkin maalaismaisia.

Jorvaksen juna-asemalta luostaria kohti kävellessä saa kulkea hiekkatietä pienen hetken, ennen kuin tienviitta Elfvinginkujalle tulee vastaan.

Luostarin portit olivatkin apposen avoinna, vieraita sisään kutsuen.  Portilla oli jopa mainio aluekartta, jota en kuitenkaan tullut tutkailleeksi tarkemmin, sillä edessä häämöttävät nähtävyydet houkuttelivat vielä enemmän.

Kirkko

Aivan portin tuntuman jälkeen tie haarautuu; oikealle jää ulkoapäin harmaasävyinen kirkko.

Teehuone

Tsasouna

Päärakennus

Jos taas valitsee vasemmalle kaartuvan hiekkatien, niin päätyy kukkien reunustamalle reitille kohti teehuonetta.

Keltaisen teehuoneen ja terassialueen jäätyä taakse vastaan tulevat puutarha sekä aivan alueen perällä oleva harmaa tsasouna.

Tsasounalta hieman takaisin päin kuljettassa vastaan tulee kuja, joka johtaa keltaiselle päärakennukselle.

Avoimien ovien aikaan päärakennukseen saattoi tutustua  sekä ostaa erilaisia Pokrovan luostarin tuotteita, kuten teetä.

Päärakennuksen takana oli mitä hurmaavin kesäpaviljonki, jossa saattoi nauttia niin leipomuksia kuin borskeittoakin.



Koko luostarialue henki rauhaisaa eloa ja vehreyttä. Kukkaloisto eri puolilla aluetta oli todella hieno.

Päärakennukselta laskeutuu lehmuskuja kohti luostarialueen portteja. Lehmuskuja johtaa myös kirkon luo. Vaikka kirkko ulkoapäin onkin varsin vaatimattoman näköinen, on se sisältä perinteisesti koristeltu ortodoksikirkko.

Avoimien ovien päivän ohjelma sisälsi kirkossa erilaisia esitelmiä ja Uspenskin katedraalin kuoron vierailevia esityksiäkin.

Pois lähtiessäni huomasin, että luostariin voi myös majoittua tai tulla ennakkoon sopien myös ryhmän kanssa retkelle.

Viikonloppuretki Ouluun

Reissu Ouluun alkoi lauantaina  anivarhaisella kyydillä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Seitsemältä lähtevä aamulento tarkoitti murisevaa vatsaa, sillä aamupala ei millään maistunut ennen kentälle lähtöä. Koneessa tarjolla ollut maksullinen sämpylä ja kahvi houkuttelivat yhtä vähän kuin terminaalissa olleet verrokkituotteet.

Pitkän empimisen jälkeen ostin kuitenkin kahvia lennolla. Yllätyin, sillä juoma oli aivan kelvollista; myöhemmin osoittautui, että aamun kahvi oli reissun yksi parhaimmista kahveista.

Myönteiset yllätykset näyttivät tällä reissulla seuraavan toinen toistaan.

Olin hotelli Arinassa jo yhdeksän aikaan aamulla enkä edes ajatellut saavani huonetta, kuten en sitä tuohon aikaan saanutkaan.

Mutta, kaikeksi hämmästyksekseni hotellin vastaanoton palveluhenkisyys yllätti optimistisimmatkin odotukseni. Sain mahdollisuuden käydä virkistäytymässä hotellin saunatiloissa ennen päivän muun ohjelman alkua. Olin koko päivän tohkeissani saamastani ylimääräisestä hyvästä mielestä, jonka avulias vastaanottonhenkilökunta sai aikaan.

Iltapäivän opastettu kaupunkikierros antoi kuvan monipuolisesta ja historian täyteisestä kaupungista. Kaupunki on hauska sekoitus menneisyyttä ja tulevaisuuteen suuntautumista.

Sunnuntaiaamuun sain mahdutettua kävelyretken vasta aukeamassa olevalle Oulun torille. Torin laitamilla olevat värikkäissä puurakennuksissa olevat ravintolat, kahvilat ja toripoliisin patsas Kauppahallin kupeessa luovat oman ilmeensä alueelle.

Alkuiltapäivään, ennen paluuta Helsinkiin,  solahti vielä kierros keskustan kävelykadulla ja pistäytyminen rotuaarilla olevassa kahvila Bisketissä. Kahvilan leivos- ja täytettyjen leipien ja patonkien valikoima oli todella monipuolinen.