sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ystävällisiä budapestilaisia

Sain hankittua lentokentältä Budapest-kortin, jolla voi huristella kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla kaupungissa. Bussi ja metro -yhdistelmän avulla saavuin aivan keskustaan, Deak ter -pysäkille, josta oli löydettävä Kiraly utca, jonka varrella majapaikka sijaitsee.

Pyörin sen verran eksyneen näköisenä metron rullaportaiden tasanteella, että ystävällinen budapestilaisnainen, joka ei puhunut englantia montaakaan sanaa, tuli kyselemään määränpäätäni. Ilmeisesti paikannimiä täällä ei äännetä niin kuin ne kirjoitetaan, mutta pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen suunnasta. Rouva ohjasi minut etsimäni kadun alkuun ja katosi ystävällisesti hymyillen kadun vilinään. Hämmästyttävää ystävällisyyttä.

Lentokoneessa ehdin tutkailla matkaoppaita sen verran, että huomasin majapaikkani olevan vanhan juutalaiskaupunginosan liepeillä. Kiraly utcaa kävellessä sai jo pienen häivähdyksen korttelin kätkemistä viehättävistä yllätyksistä.

Ensimmäinen varsinainen tutustuminen kaupunkiin alkoi majoittuminen jälkeen. Lähikaduilta löytyy runsaasti pieniä ravintoloita, aamiaishuoneita, kahviloita ja nähtävyyksiä matkailijan riemuksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti