maanantai 9. joulukuuta 2013

Kiertokävely Pestin puolella

Iltapäivän opastettu kävelykierros suuntasi Pestin puolen nähtävyyksille. Itse asiassa kyseessä oli yhdistetty kävely- ja metromatkailuretki.

Budapestin metro on ensimmäinen Eurooppaan (manner-Eurooppaan, oppaan täsmennyksestä mukaan) rakennettu metro. Ensimmäinen linja valmistui 1896 Unkarin tuhatvuotisjuhliin. Metron ensimmäinen osa on rakennettu vain hieman maanpinnan alapuolelle, joten jytinä kadulla on melkoinen jalkojen alla kun metro tekee matkaa.

Keltainenlinja, jonka metrovaunutkin ovat keltaisia, vie Sankareiden aukiolle, joka oli aikoinaan Budapestin'lähiö'.

Aukiolla, kuninkaiden patsaiden juurella opas kertoi lyhyen oppimäärän Unkarin tuhatvuotisesta historiasta ja hallitsijoista, niin omista kuin valloittajistakin.
Aukion takaa löytyy rakennus, josta voi tutkailla maan arkkitehtuuria myös tuhat vuotta taakse päin. Rakennuskompleksi on oppaan mukaan valmistunut samoihin juhliin, mutta edustaa erinurkiltaan eri aikakausia. Erikoinen ja samalla veikeä kokonaisuus, ihmettelemistä arvoinen. Sisätiloista löytyy erilaisia museoita.

Alueelta löytyy myös yksi suurista kylpylöistä. Ikää laitoksella noin sata vuotta. Ja ilmeisen suosittu, pääsimme kurkistamaan ulkoallasaluetta, joka oli todella vaikuttava.

Paluu keskustaan ja seuraavana vuorossa olevaan katedraaliin tapahtui taas kaksivaunuisella metrolla. Metrojen kulkuväli ainakin arkena näyttäisi olevan vain muutamia minuutteja. Katedraalin ulkopuolella oli joulumarkkinat. Katedraalissa matka jatkui vielä retken päätepisteeseen, oopperalle.

Erikoista päivän retkisssä, jotka siis sisältyivät Budapest-korttiin, oli se ettei rakennuksissa käyty sisällä. Useisiin rakennuksiin tuntuu olevan erillinen sisäänpääsymaksu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti