Japanilaisessa puutarhassa Tallinnassa

Päivän mittainen pyrähdys Tallinnaan tarkoitti jälleen anivarhaista herätystä ja lähtöä Länsiterminaali 2:een. Onneksi julkinen liikenne toimi raitiovaunu 9:ää myöden moitteetta.

Kadriorgin alueella

Terminaali itsessään hohkasi uutuuden ja tilan hulppeutta. Ja mukavaa tietysti, että laivaan ei tarvinnut enää kävellä satoja metrejä.

Itse päivä Tallinnassa alkoi älykortin hankinnalla päivän retkeilyä silmällä pitäen. Näppärä kortti, jonka 2€ lunastusmaksu ei pihimpääkään matkailijaa huimannut. Ja koska päivän matkat olivat kortilla maksettuina lähes puolet siitä, mitä yksittäinen matka olisi maksanut, niin kortin hankkiminen oli ainakin omasta näkökulmasta oiva toimenpide.

Suuntana oli tällä kertaa Kadriorgin puistoalue, jonne raitiovaunulla nro 3 pääsi muutamassa
minuutissa. Ennen puistoalueeseen perusteellisemmin tutustumista oli kuitenkin aika nauttia kevyt lounas. Puistoalueen liepeeltä löytyi  italialaistyyppinen ravintola, josta lounaaksi valikoitui minestrone-keitto. Keitto oli omanlaisensa versio alkuperäisestä minestrone-keitosta, ihan maukas ja toimitti hyvin tehtävänsä lounaan ominaisuudessa.

Keiton vahvistamana olikin hyvä lähteä tutkailemaan puistoaluetta. Säntillisesti hoidettuun puutarhaan oli mukava tutustua puiden varjoissa, sillä aurinko alkoi jo paahtaa helteisesti.

Sattumoisin silmiin osui, juuri ennen Kadriorgin palatsia, pieni tienviitta japanilaisesta puutarhasta. En ollut moisen olemassa olosta aiemmin ollut edes tietoinen, vaikka asiaa myöhemmin googlettaessa löysinkin tiedon, että puutarha oli avattu jo vuonna 2011 ja että sen on suunnitellut Masao Sone.

Puutarha oli kuin pieni keidas ja tarjosi samalla aikamatkan uuteen ulottuvuuteen. Puistoon kannattaa ehdottomasti tutustua ja nauttia tunnelmasta. Oma retkeleily jatkui vielä Russalkan patsaan ohi meren rantaan ja vilvoittavien tuulahdusten ääreen, sillä päivä alkoi jo kääntyä varsin paahteiseksi.

Kukkaloistoa japanilaisessa puutarhassa.

Aikamatkalla Ruissalossa ja Toivonniemen kesäparatiisissa

Toivonniemen kesäkoti Ruissalossa

Tämän kertainen retkeni sai alkunsa monen sattuman kautta. Ennakkovalmistautuminen jäi kuitenkin muutaman hajanaisen googlailun varaan; majoituspaikasta Toivonniemen kesäkodista löytyy tietoa Turun Seudun Hengitysyhdistyksen sivuilta.

Googlen avulla löytyi myös joitakin kahviloita, joihin retken aikana aioin tutustua, mutta pääosin reissuun lähtö oli seikkailu ilman ennakkorajoituksia. Ja tiedossa voisi olla  huisi sukellus tuntemattomaan.

Vietin viikon Luovien Ladyjen seurassa; ennakolta olin tavannut leideistä vain yhden. Joten tiedossa oli monta uutta tuttavuutta uusien maisemien lisäksi.

Toisen kerroksen aulatilat

Tällainen hulvaton heittäytyminen, näin jälkikäteen pähkäiltynä oli mitä antoisin.

Jo saapuminen kahdeksikon bussilla Ruissaloon ja pieni kävelymatka Iso-Pukin tiellä olevalle kesäparatiisille oli siirtymä kiireestä kiireettömyyteen.

Majoituin Toivonniemen päärakennuksen 2.kerroksen huoneessa, josta oli esteetön näkymä merelle. Aamuisin sopivan herätyksen sai, kun ohi kulkevat Siljan ja Vikingin autolautat tulivat tuhisten ja puhisten salmeen. Kohinan saattoi kuulla jo hyvän aikaa ennen, kuin laivasta näkyi vilaustakaan.

Viikkoon mahtui sadepäivän sukankudontaa, meren rannalla joogailua pääskysiä ja pilvenhattaroita tutkaillen, tuulisenpäivän kävelyretki Kasvitieteelliseen puutarhaan, hernekeittoa ja pannaria Honkapirtillä kuin yllätysretki Röölään.

Röölän retki muotoitui kulttuurimatkaksi vierailuilla Rymättylän ja Naantalin keskiaikaisiin kivikirkkoihin. Kirkot olivat häkellyttävän suuria; oman aikansa voimannnäytteitä.

Antoisiin lähiretkiin lukeutui ehdottomasti pistäytyminen Toivonniemen naapurihuvilalla, Villa Bella Vistassa olevaan kesäkahvilaan, jonka yhteydessä oli myös sisustustuotteita; gobeliinituotteista sateenvarjoihin. Vierailun ehdottomasti suussasulavimman elämyksen sai lime-juustokakusta.

Mukavaa yhteisöllisyyttä viikon aikana syntyi porinoista saunanlauteilla ja yhteisgrillailusta.

Punainen sauna aivan meren äärellä mahdollisti luonnon tutkailua; joutsenpariskunta saapui aterioimaan useammankin kerran laiturin kupeeseen.

Ja rohkeimmat kävivät myös uimareissuilla laiturin nokasta.

Tekemättömien töiden listalle jäivät lukemattomat kirjat; ajatustenvaihto ja ideointi antoivat tällä kertaa enemmän inspiraatiota omiin suunnitelmiin ja tuleviin tekemisiin, kuin mitä ennalta olisi voinut edes kuvitella.

Viikon loppupuolella kuu alkoi täyttyä  ja kahtena viimeisenä yönä ihailin ikkunasta kuunsiltaa, joka kimmelsi kapeassa salmessa.

Kaikkinensa Toivonniemi on mitä erinomaisin tukikohta ja pistäytymispaikka; niin yksin, kaksin kuin isomalla porukalla. Majoitusvaihtoehtoja on päärakennuksen lisäksi alueella muitakin.

Itselläni on vakaa aikomus palataa kesäparatiisiin uudelleen.

Iltapäivä Hvitträskissä

Huomasin aivan sattumalta mainoksen opastetusta kierroksesta Hvitträskin museossa. Koska olin jo
pitkään aikonut pistäytyä paikassa, oli helppoa tehdä päätös sunnuntai-iltapäivän ohjelmasta. Perille päästyäni, huomasin, että kohde on todella suosittu; sain parkkipaikalta viimeisen ruudun käyttööni.

Opastus keskittyi kuuluisien arkkitehtien sijaan Loja ja Pipsan Saarisen töihin tekstiilitaiteilijoina.

Hvitträsk rakennuksineen on mielenkiintoinen kokonaisuus kansallisromantiikkaa ja keskiaikaiselta tuntuvia tunnelmia. Hauskoja yksityiskohtia aikakauden, 1900-luvun alkupuolelta, oli muiden muassa se, että rakennuksissa, siis kolmen arkkitehdin kodeissa, oli yhteensä 15 tulisijaa. Ja näistä huolehtimen työllisti yhden henkilön.

Opastus kaikkinensa antoi talosta paljon monipuolisemman kuvan, kuin mitä itsekseen kierrellen olisi voinut saada.

Hvitträsk sijaitsee aikamoisen mäen päällä. Ja tontilta avautuvat huiman hienot näkymät Vitträsk-järvelle. Ehdottomasti  tutustumisen arvoinen kohde; käynti mahdollistaa aikamatkan ja antaa ideoita moneen.

Ensimmäinen iltapäivä Berliinissä

Pääasiallisin roolini tällä matkalla oli minimittaisena huoltojoukkona toimiminen Berliinin puolimaratonille valmistautuvalle matkaseuralleni. Kun matkalaukut jäivät hotellin huomaan, oli aika etsiä kisatoimisto, josta juoksija saisi numerolapun ja juoksuaikaa mittaavan vimpaimen juoksutossuunsa.

Kisatoimiston ja siinä yhteydessä olevan messualueen kanssa olimme onnekkaita. Ja riittävän ajoissa liikkeellä. Sisäänpääsy onnistui lähes jonottamatta ja suuressa hallissa, jossa markkinoitiin niin juoksuvarusteita kuin muita maratoneja eri mainostajien kojuissa ja standeilla. Tässä avautuukin aivan uudenlainen maailma; maratonit vaikuttavat melkoiselta bisnekseltä. Maratoneja järjestetään todella monissa paikoissa ja maissa. Ja näilläkin messuilla oli näkyvillä varmasti vain murto-osa juoksutapahtumista.

Kisatoimiston alueelta poistuessamme paljon muitakin juoksijoita oli saapunut hakemaan juoksunumeroitaan. Jono jatkui pitkälle kadulle; saatoin vain arvailla kuinka kauan jonossa tässä vaiheessa joutui odottelemaan ennen kisanumeron saamista.

Seuraavaksi olikin vuorossa juoksun starttipaikan etsiminen. Hyvä julkinen liikenne ja koko päivän bussilippu helpotti kovin tässä. Vaikka kartalta katsottuna kaikki näyttävät oleva suhteellisen lähellä toisiaan, niin matkaa oli yllättävän paljon. Aikaa tuhraantui niin eksymisiin kuin seuraavien junien odotteluun.

Starttipaikka löytyi lopulta. Massiivinen alue sai taas miettimään tapahtuman laajuutta. Tuhansia juoksijoita olisi huomenna lähdössä ja jäin miettimään miten ihmeessä edes näkisin isosta massasta  tutun juoksijan.

Aamuvarhaisella kohti Berliiniä

Kaikki alkutalven aikomukset opiskella kieltä ja tutustua rauhassa, ennakkoon, sohvan nurkassa, Berliinin nähtävyyksiin jäivät aikomuksiksi. Reppuun on kuitenkin pakattu matkaopas karttoineen, hotellivaraus ja lentoliput.

Suurista suunnitelmista myös bussimatka Berliini-Varsova-Tallinna jäi vain suunnitelmaksi, ja paluu on myös lentäen. Mutta ennen paluuta on kuitenkin lähdettävä.

Rutkasti ennen kukonlaulua istuin Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa koneen lähtöä Riian kautta Berliiniin. Lähtö viivästyi reippaasti. Ja vaikka vaihtoaikaa oli alkuperäisen suunnitelman mukaan Riiassa lähes tunti, niin nippa nappa olin ennen boardingin alkua Riian lentokentällä oikealla lähtöportilla.

Jatkoyhteys Riiasta Berliiniin sujui paremmin ja perillä kohteessa ensimmäinen vaativa tehtävä oli paikallisen bussilipun hankkiminen päiväksi. Paikallinen, julkisen liikenteen henkilökunta yllätti avuliaisuudellaan. Kentällä oli kyllä lipunmyyntipiste, mutta jonoja purkamassa oli myös muutama tavattoman ystävällinen lipunmyyjä keskellä jonoja.

Liekö anivarhainen herätys ja lähtö vaikuttanut siihen, että suunnistaminen Berliinin keskustassa kohti hotellia osoittautui yllättävän haastavaksi. Joko kartta oli vääripäin tai maasto; parin kilometrin matkaan onnistui kuitenkin ympyrää kiertäen saamaan aikaa kulumaan ihan riittävästi.

Aamun ensimmäinen museovieras

Taas tuli tehtyä aivan extempore museokäynti. Olin palailemassa aamupalaverista Helsingin keskustasta, kun keksin, että voisin pistäytyä lähimmässä museossa. Museo oli Yrjönkadulla oleva Amos Anderssonin museo, jossa viimeksi olin käynyt katsomassa Helsinki Noir-näyttelyä.

Kello oli aivan muutaman minuutin yli kymmenen, kun saapastelin museon ovesta sisään. Ja lipunmyyjältä oli ihan pakko varmistaa, että olinko päivän ensimmäinen vieras. Ja näinhän se oli.

Museossa oli kaksi uutta näyttelyä esillä.

Olli Lyytikäisen töitä on ylimmässä kerroksessa Per Aspera - nimisessä näytelyssä. Itse taulu Per Aspera on vaikuttava, mutta eniten tykästyin perimmäisessä nurkkauksessa oleviin afrikkalaismaisemiin ja tunnelmiin.

Museon alimmassa kerroksessa on Stuart Wreden "The Garden of  Life" -näyttely. Näyttely koostuu mielenkiintoisesta muun muassa veistoksista, joissa on yhdistelty jäätä, vettä ja kiveä. Ja aivan omanlaisensa elämyksen saa, kun tutustuu Lipstick-veistoksen tarinaan.

Molemmat näyttelyt ovat avoinna toukokuulle asti.

Sunnuntaiaamu aurinkoisessa Tukholmassa

Ennen Tukholmaan lähtöä tein päätöksen, että päivä on rento; korkeintaan yksi nähtävyys. Muutamaan päivää ennen reissuun lähtöä törmäsin Visit Sveden ja Tukholma.fi blogiin, jossa kerrottiin iltaisin aukiolevista museoista Tukholmassa. Sivustolta löytyi vinkki myös Nobel-museosta, josta en ollut edes kuullut aiemmin. Sinne siis.

Värtanin satamasta pääsi Gamla staniin näppärästi bussilla 76, ja koska museon aukeaminen oli hetki

aikaa, päätin kuljeskella saaren kujilla aivan ilman päämäärää. Ratkaisu oli mitä hilpein, sillä vaikka aiemminkin olen kulkenut Gamla stanin kaduilla, niin onnistuin löytämään aivan uudenlaisia kujia, toisella reissulla kokeiltava ravintoloita ja aamiaispaikkoja kuin eksymään ja kiertämään kehääkin. Löysin jopa paikan, josta pääsisi
kummituskävelylle.

Yhden täyden ympyrän jälkeen kaivoin kartan nöyrästi laukusta ja suuntasin kohti Stortorgetia ja museota.  Ehdin jo pohtia, löydätkö koko museota, kun tupsahdin aukiolle, jossa oli Svenska Akademin talo ja pitkä jono sen edessä. Museo oli löytynyt.

Museossa oli juuri alkamassa opastettu kierros, joka avasi mielenkiintoisella tavalla niin Nobel-palkintojen tarinoita kuin itse Alfred Nobelin elämää. Opastettu kierros antoi monenlaisia oivalluksia siitä, että asioiden kyseenalaistaminen ja oman tien kulkeminen voi hyvinkin johtaa merkittäviin uudistuksiin ja kehityksen. Hauskana yksityiskohtana rakennuksesta, jossa Nobel-museo nykyään on, että talo on joskus toiminut pörssin rakennuksena. 

Museo on myös loistavasti onnistunut tuotteistamaan Nobeliin liittyviä asioita; myynnissä on kirjallisuutta, monenlaista matkamuistoa kuin astiastoja ja ruokailuvälineitä, jonka näköisiä näytti kuvien perusteella olevan Nobel-illallisillakin.

Herkkujakin museossa on tarjolla; museon bistrossa voi syödä aivan kunnollisen lounaan salaatteineen ja kahveineen taikka nauttia jonkin leivoksen. Aivan kelpo kohde pistäytyä ja oppia monenlaisia asioita.