Tukholmassa, Medelhavetsmuseumissa, on ollut alkukeväästä lähtien avoinna näyttely muinaisesta Egyptistä. Tänään vihdoin sain mahdollisuuden pistäytyä museossa; näyttely on ehdottomasti näkemisen arvoinen katsaus egyptiläiseen elämään tuhansia vuosia sitten.
Esineistöä on runsaasti niin arkielämän eri vaiheista; perhe-elämästä, kyläyhteisöstä kuin muumioista ja erilaisista tykötarpeista sarkofageissa. Aikaa kului runsaasti kahdessa kerroksessa ollut näyttelyä tutkiessa. Ja ehkä olisin jopa viihtynyt kokonaisenpäivänkin esineistön parissa, jos matkassa olisi ollut asiaan perehtynyt arkeologi kertomassa esineistä ja menneisyydestä.
Medelhavetsmuseumin yhteydessä olevassa Bagdad Cafessa saattoi vielä hetken viivähtää Egyptin kuva ja makumaisemissa ennen paluuta sateisen Tukholman kaduille. Paluu arkeen oli todella tihkuinen, sillä arkeologisia esineitä ja kuvia Egyptistä katsellessa oli hyvällä mielikuvituksella voinut tuntea paahteisen auringon lämmön ja aavikon tuoksun.
Löytöretkiä lähelle ja kauas; usein kaupunkeihin, harvemmin viidakoihin tai aavikoille.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
tiistai 2. syyskuuta 2014
Dublinista Helsinkiin
Dublinin keskustasta pääsee bussilla näppärästi lentokentälle. Ainoastaan hinnoittelu hieman ihmetytti, monen tunnin ajomatka Dublinista Corkiin maksoi 15€ suunta, reilu puolen tunnin matka keskustassa lentokentälle maksoi 7€. Joko hinnoittelussa kyse oli jonkinlaisesta lentokenttälisästä tai pitkänmatkan alennuksesta, muutoin en ymmärrä hintalogiikkaa.
Paluulentoa odotellessa, lentokentällä, jäi hyvää aikaa pohtia reissua kokonaisuudessaan. Kirjojen Irlanti löytyi niin kohtaamisissa kuin maisemia ihaillessa.
Corkissa tuntui, kuin tapaamillani ihmisillä olisi ollut kaikki aika käytettävissä, asioita hoidettiin tehokkaasti mutta aina ystävällisesti. Samoin Dublinissa, ystävällisin sanoihin oli aikaa samoin kuin hymyyn.
Yhtenäkään päivänä ei satanut koko päivää, ja taskusadetakkikin jäi odottamaan avaamista seuraavaan reissuun.
Ja kaiken lisäksi, myöhäinen paluulentokin oli hieman etuajassa. Ja jatkoyhteydet eteenpäin lentokentällä sujuivat uumoiltua paremmin.

maanantai 1. syyskuuta 2014
Dublin ja kierros Trinity Collegessa
Aamupala Trinity Collegen opiskelijaruokalassa oli maittava, vaikka hetki menikin ihmetellessä mitkä ainesosat kuuluvat mannermaiseen aamiaiseen ja mitä herkkuja valitessa napsahtaa lisämaksu irlantilaisesta aamiaisesta. Aivan selkeästi kielikurssin paikka tulevalle syksylle.
Trinity Collegessa huoneet oli luovutettava jo kello 10, mutta onneksi kampuksella on vartioitu matkatavarasäilytys, jopa useammalle vuorokaudelle.
Aikaisen liikkeelle lähdön aikoihin moni putiikki ja kauppa oli vielä kiinni, joten aamun ensimmäisiin kohteisiin valikoitui ostoskadun päässä oleva, vehreääkin vihreämpi puisto.
Ostos- ja kaupungin ihmettelykierros Liffey-joen molemmilla puolilla jäi puolenpäivän mittaiseksi, mutta siinäkin ajassa ehti hyvin kiertää värikkäitä kaupunginosia, eksyä kenkäkauppoihin ja tyhjentää mukillisen kahvia croisantin kera.
Iltapäivän ohjelmaan mahtui vielä opiskelijavoimin tuotettu kierros Trinity Collegessa, tutustuminen vanhaan kirjastoon ja kuuluisaan Book of Kells'iin. Opastettu kierros opiskelijanäkökulmasta oli piristävä vaihtoehto tavanomaisiin opastuksiin. Itse vanha kirjasto on myös näkemisen arvoinen. Kirjoja on hyllyissä monessa kerroksessa ja opiskelija-oppaan kertoman mukaan kirjojen järjestys hyllyissä on aivan omanlaisella logiikalla. Ja kaiken lisäksi valittu kirjojen järjestelymalli näytti hienolta.
Trinity Collegessa huoneet oli luovutettava jo kello 10, mutta onneksi kampuksella on vartioitu matkatavarasäilytys, jopa useammalle vuorokaudelle.
Puisto keskellä kaupunkia. |
Ostos- ja kaupungin ihmettelykierros Liffey-joen molemmilla puolilla jäi puolenpäivän mittaiseksi, mutta siinäkin ajassa ehti hyvin kiertää värikkäitä kaupunginosia, eksyä kenkäkauppoihin ja tyhjentää mukillisen kahvia croisantin kera.
Iltapäivän ohjelmaan mahtui vielä opiskelijavoimin tuotettu kierros Trinity Collegessa, tutustuminen vanhaan kirjastoon ja kuuluisaan Book of Kells'iin. Opastettu kierros opiskelijanäkökulmasta oli piristävä vaihtoehto tavanomaisiin opastuksiin. Itse vanha kirjasto on myös näkemisen arvoinen. Kirjoja on hyllyissä monessa kerroksessa ja opiskelija-oppaan kertoman mukaan kirjojen järjestys hyllyissä on aivan omanlaisella logiikalla. Ja kaiken lisäksi valittu kirjojen järjestelymalli näytti hienolta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)