Tie 7 Kotkan suuntaan on ilahduttavan hyvässä kunnossa, tosin osin keskeneräinen moottoritie antaa omat haasteensa suunnistamiseen. Välillä tie kulkee vanhalla tiepohjalla ja välillä pitkin upouutta kaksikaistaista väylää, eikä ajoittain risteyksissä ole aivan selvää mikä tienhaaroista johtaa moottoritielle ja mikä vanhalle 7-tielle.
Perillä Kotkassa kaupungin vehreys yllätti. Puistoja on monella suunnalla, pitkä bulevardimainen puiden reunustama reitti aivan kaupungin sydämessä on vaikuttava. Varsinkin kun puiden siimekseen on sijoitettu sinne tänne erilaisia taideteoksia ja veistoksia kulkijoiden iloksi.

Pahin sade ehti tauota lounaan aikana. Täyttävää lounasta olikin hyvä sulatella puistokierroksella kaupungin keskustassa; hienosta keskustan puistosta löytyi veistosten ja taideteosten lisäksi puu kukkaruukussa.
Kalamaja


kulkiessa voi hyvin karistaa kaupungin huminan taakseen. Tosin kannattaa varautua hyvillä, maastoon sopivilla kengillä eikä ballerinoilla, varsinkaan jos sää on vähänkään sateinen.
Itse kalastusmaja on sisältä vaikuttava. Kaksikerroksinen rakennus kätkee sisäänsä paljon nähtävää; niin työhuoneita, yllättävänkin vaatimattomia majoitustiloja kuin aikakauden keittiötilat. Alueella on kalastusmajan lisäksi muitakin, aikanaan käytössä olleita rakennuksia. Tämän päivän matkailijalle on myös tarjolla virkistystä peräti kahdessa eri kahvilassa.