Hotellilta löytyi esite, jossa kerrottiin, että Oslovuonolle pääsee risteilemään. Oli aivan pakko tarttua mahdollisuuteen.
Lähdin etsimään raatihuonetta, jonka kulmilta saisi lipun iltapäivän risteilylle. Matkalla Raatihuoneelle poikkesin kuninkaanlinnan kautta.
Jännittävä kaupunki tämä Oslo. Matkalla kuninkaanlinnalle, joka on siis pääkadun toisessa päässä, aivan kaupungin keskustassa, vastaan tuli useampiakin oslolaisia hiihtotamineissa, sukset kainalossaan. Jossain lähettyvillä lienee siis latuja?
Kuninkaanlinnan piha on hieman muuta kaupunkia korkeammalla, joten sieltä saa yleiskuvaa paikkakunnasta. Aivan linnan juurella on niin yliopiston rakennuksia, historiallinen museo kuin Kansallisteatterikin. Teatterin kulmalta olikin vain muutama askel satamaan ja Raatihuoneelle.
Risteilylipun saatuani poikkesin vanhalle telakka-alueelle, jota on viime vuosina muutettu ostos- ja ravintolakeskukseksi. Alueella on myös asuntoja. Erikoista oli aivan satama-altaan vierellä olevat ravintolat, joilla oli terassit vielä avoinna. Mereltä kävi hyytävä tuuli, mutta terasseilla istuskeli asiakkaita. Selitys tarkenemiselle löytyi, kun pääsin aivan terassialueen lähettyville, huomasin, että terasseja lämmitettiin lampuin ja ne oli myös osin lasitettuja. Itse asiassa terassin ohi kävellessäkin oli paljon lämpimämpää kuin muualla entisen telakan alueella.
Oman lounaani löysin Kaffebrenneriet-nimisestä paikasta, jossa salaattiannos oli parahultainen ja höyryävä tee tarjoiltiin lähes liemilautasenkokoisesta, korvattomasta teekupista. Viihtyisä kahvila oli
kaiken aikaa lähes täynnä.
Risteilemään lähtö ei ollut ehdottomasti päivän lämpimin idea, mutta en ollut yksin veneen kyydissä, vaan kanssa matkustajia oli runsaat parikymmentä.
Laiva kierteli Oslon nähtävyyksiä kuten linnoituksia ja oopperatalon. Kun kahden tunnin risteilystä oli puolet takana, luovutin ja hain fleecepeiton lämmikkeeksi, sillä vaikka laiva oli katettu, niin ihmeteltävän viileä tuli paikoillaan istuessa.
Kierros oli kaikinpuolin kokemisen arvoinen, sillä kesämökkikulttuuri näyttää kovin erilaiselta kuin
esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Kierroksen aikana sai myös hauskan infopläjäyksen paikallisesta rakennustavoista ja -määräyksistä.
Rantaan tultaessa ei fleecepeittokaan enää juuri lämmittänyt vaan oli päästävä oikeasti lämpimiin sisätiloihin. Onneksi hotellille ei matka ollut pitkä.
Lähdin etsimään raatihuonetta, jonka kulmilta saisi lipun iltapäivän risteilylle. Matkalla Raatihuoneelle poikkesin kuninkaanlinnan kautta.
Jännittävä kaupunki tämä Oslo. Matkalla kuninkaanlinnalle, joka on siis pääkadun toisessa päässä, aivan kaupungin keskustassa, vastaan tuli useampiakin oslolaisia hiihtotamineissa, sukset kainalossaan. Jossain lähettyvillä lienee siis latuja?
Kuninkaanlinnan piha on hieman muuta kaupunkia korkeammalla, joten sieltä saa yleiskuvaa paikkakunnasta. Aivan linnan juurella on niin yliopiston rakennuksia, historiallinen museo kuin Kansallisteatterikin. Teatterin kulmalta olikin vain muutama askel satamaan ja Raatihuoneelle.
Risteilylipun saatuani poikkesin vanhalle telakka-alueelle, jota on viime vuosina muutettu ostos- ja ravintolakeskukseksi. Alueella on myös asuntoja. Erikoista oli aivan satama-altaan vierellä olevat ravintolat, joilla oli terassit vielä avoinna. Mereltä kävi hyytävä tuuli, mutta terasseilla istuskeli asiakkaita. Selitys tarkenemiselle löytyi, kun pääsin aivan terassialueen lähettyville, huomasin, että terasseja lämmitettiin lampuin ja ne oli myös osin lasitettuja. Itse asiassa terassin ohi kävellessäkin oli paljon lämpimämpää kuin muualla entisen telakan alueella.
Oman lounaani löysin Kaffebrenneriet-nimisestä paikasta, jossa salaattiannos oli parahultainen ja höyryävä tee tarjoiltiin lähes liemilautasenkokoisesta, korvattomasta teekupista. Viihtyisä kahvila oli
kaiken aikaa lähes täynnä.
Risteilemään lähtö ei ollut ehdottomasti päivän lämpimin idea, mutta en ollut yksin veneen kyydissä, vaan kanssa matkustajia oli runsaat parikymmentä.
Laiva kierteli Oslon nähtävyyksiä kuten linnoituksia ja oopperatalon. Kun kahden tunnin risteilystä oli puolet takana, luovutin ja hain fleecepeiton lämmikkeeksi, sillä vaikka laiva oli katettu, niin ihmeteltävän viileä tuli paikoillaan istuessa.
Kierros oli kaikinpuolin kokemisen arvoinen, sillä kesämökkikulttuuri näyttää kovin erilaiselta kuin
esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Kierroksen aikana sai myös hauskan infopläjäyksen paikallisesta rakennustavoista ja -määräyksistä.
Rantaan tultaessa ei fleecepeittokaan enää juuri lämmittänyt vaan oli päästävä oikeasti lämpimiin sisätiloihin. Onneksi hotellille ei matka ollut pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti