Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsinpyhtää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsinpyhtää. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014

Strömforsin ruukki

Saapuminen alkuiltapäivästä Strömforsin ruukkialueelle oli mieleenpainuva. Kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Kiireen ja arkisen hälinän tuntu katosi, kun jäi kuuntelemaan vedensolinaa ja lintujen laulua.

Ruukki on perustettu aivan 1600-luvun viimeisinä vuosina Visit Loviisan mukaan.

Alueella ei satunnaisena perjantaina ollut  juurikaan turisteja, mikä omalla tavallaan lisäsi ajattomuuden ja kiireettömyyden tunnetta. Rakennukselta toiselle kävellessä oli helppo kääntää ajatukset 1700-luvun historiaan.


Lyhyellä piipahduksella ehti saada myönteisen kuvan seudusta. Uusi retki alueelle jäi jo hieman mietintään, sillä kiireettömyyden ja pysähtyneen ajan tuntu oli kieltämättä houkutteleva.

torstai 1. toukokuuta 2014

Kohti Kaakkois-Suomea

Ensimmäinen yllätysretki suuntautuu Kaakkois-Suomeen hetimiten Vapun jälkeen. Loviisan ja Ruotsinpyhtään kautta Lappeenrantaan.

Loviisasta löytyikin mielenkiintoinen sivusto Visit Loviisa , johon on koottu alueen nähtävyyksiä ja yrityksiä. Kuvien perusteella houkutuksia löytyisi Strömforsin Ruukkialueelta, suunta siis ainakin sinne.

Retki alkaa vaikuttaa aina heti paljon mielenkiitoisammalta, kun pohjalla on jonkinlainen mielikuva mihin on suuntaamassa. Vaikka toisaalta, ilman ennakko-odotuksia ja -valmisteluja tehty reissu voi olla aivan toisella tavalla jännittävä.